Siirry sisältöön

Vanhusneuvosto

Tampereella on vuodesta 1999 lähtien toiminut kaupunginhallituksen asettama vanhusneuvosto (ent. eläkeläisneuvosto). Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista tuli 1.7.2013 voimaan laki, jonka myötä vanhusneuvoston painoarvo, merkittävyys, toiminta-alue ja tehtäväkenttä moninkertaistuivat. Lain 11 §:n mukaan kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

Kaupunginhallitus nimeää toimikaudekseen eläkeläisjärjestöjen nimeämistä ehdokkaista vanhusneuvoston puheenjohtajan ja kymmenen jäsentä. Kaupunki antaa vanhusneuvoston käyttöön kokoaikaisen valmistelusta vastaavan esittelijäsihteerin.

Vanhusneuvoston kokoonpano 1.6.2017 - 31.5.2019

Puheenjohtaja
Arja Ojala

Varapuheenjohtaja
Juha Salonen

Jäsenet
Esko Erkkilä
Kari Itkonen
Saila Joutsio
Tuija-Leena Juutilainen
Maire Kauhanen
Tuula Kivimäki
Lauri Lepistö
Maija-Liisa Nikki
Eero Portaankorva

Oriveden edustaja
Seppo Grönqvist

Esittelijäsihteeri
Kirsi Nurmio
puhelin 040 806 3135

Kaupunginhallitus oikeuttaa neuvoston kuulemaan asiantuntijoita ja kehottaa lautakuntia ja toimialoja olemaan palvelutuotannon järjestämisessä tarvittaessa yhteydessä vanhusneuvostoon.

Vanhusneuvoston tehtävät

Uudistuneen vanhusneuvoston tulee vaikuttaa kaikkien kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan kaikissa asioissa, joilla on merkitystä ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.

Lisäksi vanhusneuvoston on annettava lausunto em. lain 5 §:ssä tarkoitetusta suunnitelmasta ikääntyneen väestön tukemiseksi ja oltava mukana lain 6 §:n tarkoittamassa arvioinnissa palvelujen riittävyydestä ja saatavuudesta.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Vanhusneuvoston esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät Esityslista- ja pöytäkirjahausta Toimielimet-listalta: