Siirry sisältöön

Eikö kesätyö houkuta? Kuusi syytä kesätyön tekemiseen

Julkaistu 19.4.2022 9.17

Menisikö kesätöihin vai viettäisikö vielä yhden vapaan kesän ilman velvollisuuksia? Nuoret ja opiskelijat eivät voi välttyä kesätöitä ympäröivältä keskustelulta. Vaikka työntäyteinen kesä ei aina pitkän kouluvuoden jälkeen tunnu kaikista houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, niin kesätyön tekeminen on aina kannattavaa.

Tässä on kuusi syytä, jotka kannustavat sinuakin viettämään kesää myös töitä tehden.

1. Rahaa tulevaisuuteen

Oman rahan tienaaminen onkin kaikista ilmiselvin kannustin. Kesätöistä tienaamallasi rahalla voit esimerkiksi rahoittaa kesän ja syksyn menosi. Halusitpa sitten mennä festareille, käydä leffassa tai uusia vaatekaappisi, kesätöiden myötä pulskistunut lompakkosi mahdollistaa itsenäisyyden ja menojesi suunnittelemisen aivan toisella tavalla. Rahavirtaa seuraamalla opit myös budjetoimisen arvokkaan taidon.

2. Arvokasta kokemusta

Kesätyön kautta pääset työskentelemään erilaisien ihmisten kanssa vaihtelevissa tilanteissa. Karttuva kokemus ja vastuu antavat sinulle esimakua tulevaisuudesta sekä auttavat sinua tunnistamaan omat vahvuutesi ja kehittämisen kohtasi. Tulevaisuuden työnhakusi helpottuu merkittävästi, kun ansioluettelostasi löytyy aiempaa työkokemusta. Nuorena tehdyt kesätyöt osoittavat, että olet vastuuntuntoinen ja omatoiminen. Työhaastattelutkin sujuvat helpommin, kun olet jo saanut treenannut niitä.

3. Vahvista itseluottamustasi

Kokemuksen ja pankkitilin kasvaessa myös itseluottamuksesi vahvistuu. Kesätyössä opit kantamaan vastuun omasta työstäsi. Samalla pääset nauttimaan hyvin tekemäsi työn tuomasta huomiosta. Työkavereiltasi ja esimieheltäsi saamasi positiivinen palaute vahvistavat itseluottamustasi eri tavalla kuin vaikkapa valmentajilta, vanhemmilta tai opettajilta saatu palaute. Hyvin tehdystä työstä saa ja pitää olla ylpeä. Luota siis osaamiseesi ja vahvista taitojasi rohkeasti kesätyössä. Kun syksy saapuu, olet monta kokemusta rikkaampi.

4. Laajenna verkostoasi

Verkostot auttavat sinua löytämään uusia työmahdollisuuksia. Kesätyö on loistava tilaisuus verkostosi kasvattamiseen. Verkostot helpottavat myös kesätyöpaikkojen löytämistä seuraavanakin vuonna. Kesätyö on myös loistava tilaisuus luoda itsellesi hyvän tyypin maine. Kun teet työsi hyvin jätät työnantajalle ja työkavereillesi positiivisen mielikuvan osaamisestasi. Kaikki luomasi verkostot helpottavat myös unelmatyösi nappaamista, joten älä aliarvioi kesätöissä luomiesi suhteiden voimaa.

5. Tulevaisuuden ura

Kesätyön kautta pääset kosketuksiin työelämän kanssa. Työn lomassa saatat löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Kenties löydät unelmiesi uran, jota et ole edes aiemmin harkinnut. Toisaalta saatat myös tunnistaa tehtäviä, joita et missään nimessä halua tehdä. Kesätyö antaa sinulle ainutlaatuisen tilaisuuden kurkistaa, miten eri yritykset kohtelevat työntekijöitään ja millainen sisäinen ilmapiiri niissä vallitsee. Nämä huomiot auttavat sinua ymmärtämään, mitä tekijöitä sinä arvostat työntekijänä.

6. Mielenkiintoinen kesä

Töitä tekemällä kesäsi vierähtää nopeasti. Opit arvostamaan vapaa-aikaa. Sinun ei tarvitse miettiä, mitä tekisit sillä aikaa, kun kaverisi ovat töissä. Toisaalta koko kesän ei tarvitse vierähtää ainoastaan töitä paiskiessa. Jo lyhyemmät, muutaman viikon kesätyöt antavat sinulle arvokasta kokemusta ja otteen työelämästä. Varaa siis itsellesi aikaa myös mieluisille kesämenoille.

Mistä sen kesätyön sitten löytäisi?

Muutitko mielesi? Kesäduuni-kampanja auttaa sinua löytämään kesätyön. Voit hakea useampaa kesätyötä yhdellä työnhakuprofiililla. Työnhakijaprofiilin avulla voit tuoda helposti esille osaamisesi, kiinnostuksen kohteesi sekä persoonallisuutesi.

Tsekkaa avoimet työpaikat Tiitus-nettisivuilta ja luo työnhakijaprofiilisi jo tänään:

Tsemppiä kesätyönhakuun!


Teksti Sanna Orbinski

Kuvat Unsplash / Courtney Cook