Siirry sisältöön

Kesätyöseteli tukee nuorten työllistymistä

Julkaistu 25.4.2022 11.12

Tampereen kaupunki jakaa tänä vuonna 250 kesätyöseteliä 15–17-vuotiaille tamperelaisille nuorille. Kesätyösetelin tarkoituksena on vahvistaa nuorten asemaa kesätyömarkkinoilla sekä madaltaa yrityksien kynnystä ottaa nuori kesäksi töihin.

 

Tampereen kaupunki tukee tänä vuonna nuorten työllistymistä ensimmäistä kertaa jaettavan kesätyösetelin avulla. Kaupunki jakaa 250 kappaletta 320 euron arvoista kesätyöseteliä, jotka ovat suunnattu 15–17-vuotiaille tamperelaisille nuorille.

Olemme todella iloisia siitä, että Tampereen kaupunki saa käyttöönsä uuden keinon auttaa nuoria pääsemään kesätöihin. Kesätyöseteli täydentää upeasti kaupungin kesätöiden kokonaisuutta, johon kuuluvat jo aiemmilta vuosilta tutut kesätyöpaikat, nuorten kesäharjoittelupaikat, nuorisopalvelujen kesätyöpaikat ja Työllisyys- ja kasvupalvelujen Kesäduuni-kampanja. Kesätyösetelin avulla saamme tarjottua entistä enemmän työllistymismahdollisuuksia, kertoo henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen.

Kesätyöseteli voidaan myöntää vähintään kaksi viikkoa kestävään työsuhteeseen, joka ajoittuu 1.5.–31.8.2022 väliselle ajalle. Kesätyöseteli on henkilökohtainen ja sen saaminen edellyttää kesätyöpaikan löytämistä. Nuoret voivat kertoa kesätöitä hakiessaan, että heillä on mahdollisuus kesätyöseteliin.

Kesätyöseteli on tänä vuonna osa Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen Kesäduuni-kampanjaa ja olemme tästä todella iloisia. Toivomme, että mahdollisimman moni nuori hakisi kesätyöseteliä ja saisi siitä avun kesätyöpaikan löytämiseen, kertoo Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen Kesäduuni-kampanjan vastuuhenkilö Noora Heinonen.

Sopivan kesätyöpaikan etsimisessä nuoret voivat hyödyntää myös Kesäduuni-kampanjaa. Kampanjan sähköisenä työpaikka-alustana toimiva Tiitus-järjestelmä mahdollistaa useamman kesätyöpaikan hakemisen yhden työnhakijaprofiilin avulla.

Kesätyöseteli kiinnostaa yrityksiä

Kesätyöseteli vahvistaa nuorten asemaa kesätyömarkkinoilla madaltamalla yrityksien kynnystä palkata nuoria kesätöihin. Yritykset ovatkin osoittaneet kiinnostusta kesätyöseteliä kohtaan.

– Useat yritykset ovat kysyneet kesätyösetelin mahdollisuuksista jo etukäteen. Uskomme, että monet yritykset haluavat olla mukana palkkaamassa nuoria heidän ensimmäisiin työsuhteisiinsa, Heinonen iloitsee.

Yritykset voivat ilmoittaa avoimia kesätyösetelityöpaikkoja sähköisen Tiitus-järjestelmän kautta. Kesätyösetelimahdollisuuden tarjoavan työnantajan on oltava yritys, järjestö, seurakunta tai säätiö, jolla on suomalainen Y-tunnus. Kun nuori ja työnantaja ovat solmineet työsuhteen, he täyttävät yhdessä sähköisen kesätyösetelin hakemuksen.

Kesätyösetelejä voi hakea 31.7.2022 saakka ja ne myönnetään hakemisjärjestyksessä.

Lue lisää kesätyösetelistä ja seuraa jaettavien setelien määrää Kesäduuni22-kampanjan sivuilta:


Lisätietoja

Tiimiesimies
Noora Heinonen
puhelin +358401836135
sähköposti [email protected]


Teksti Sanna Orbinski

Kuvat Hanna Kirmanen