Siirry sisältöön

Yleisötilaisuuksia ei voida järjestää sisätiloissa ja uimahallit pysyvät suljettuina 21.1.2022 saakka

Julkaistu 7.1.2022 17.32

Kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty 21.1.2022 saakka.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös (7.1.2022) kieltää edelleen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa, eikä rajoituksista voi vapautua koronapassilla. Rajoitukset eivät kuitenkaan koske ulkona järjestettäviä tilaisuuksia.

Valtioneuvoston koronaministeriryhmä ohjasi 7.1. 2022 alueita ottamaan käyttöön kaikki välttämättömät, sisätilojen käyttöä ja tilaisuuksia koskevat rajoitukset kaikissa riskiluokissa leviämisalueella, mukaan lukien lasten ja nuorten harrastustoiminta. Hallituksen linjaamien rajoitusten vaikutuksista kerrotaan heti, kun niihin saadaan lisätietoa viranomaisilta.

Aluehallintoviraston päätöksen perusteella kaupungin osa kaupungin kuntosaleista avataan, mutta esimerkiksi uimahallit pysyvät suljettuina 21.1.22 saakka. Kirjastojen lainaustoiminta jatkuu aukiolojen mukaisesti soveltuvin osin. Myös museot ovat avoinna, mutta asiakasmäärää rajoitetaan ja yleisöopastukset perutaan. Koronapassi ei ole tällä ajanjaksolla (8-21.1.2022) käytössä.

Rajoitukset eivät koske lakisääteisiä palveluita, varhaiskasvatusta ja perusopetusta, ammattiurheilemista eikä vuonna 2003 tai sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa.

Frenckellissä sijaitsevan Tampereen kaupungin palvelupisteen asiakastiloissa jatkuu 25 henkilön asiakasrajoitus tammikuun ajan aluehallintoviraston jo aiemmin antaman päätöksen perusteella.

Liikunta- ja nuorisopalvelut:

Sisäliikuntatilat:

Sisäliikuntatiloissa sallitaan edelleen ammattiurheilu sekä vuonna 2003 tai sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta.

Kuntosalit:

Kuntosaleista avautuvat Hervannan vapaa-aikakeskus, Kaukajärven vapaa-aikatalo sekä Nääshalli, Pyynikin uimahallin (Nautilus Gym) kuntosali avaa myös ovensa 8.1.2022. Muiden uimahallien kuntosalit ovat kiinni.

Uimahallit:

Tesoman, Pyynikin ja Hervannan uimahallit sekä Tampereen uintikeskus pysyvät suljettuina. Ammattiurheilu sekä vuonna 2003 tai sen jälkeen syntyneiden harrastustoiminta keskitetään uinnin osalta Tampereen uintikeskukseen 21.1.2022 saakka.

Kulttuuripalvelut:

Tampereen kirjastot

• Kirjastot ovat auki normaalien aukiolojen mukaan, ja asiakkaiden turvallisen asioinnin takaamiseksi myös sekä kokoelmatilat että omatoimikirjastot ovat käytössä.

• Lehtien luku ja asiakastietokoneiden käyttö välttämättömään asiointiin on mahdollista vain turvavälein.

• Kirjastoautossa voi asioida kaksi asiakasta tai perhekunta kerrallaan.

Tampere Filharmonia

• Kevään kausikonserttisarja alkaa 28.1.2022, tiedot perutuista konserteista: www.tamperefilharmonia.fi

Kaupunkikulttuuriyksikkö

• Kulttuuritilojen (Laikku ja Galleria Muuntotila) asiakasmäärä rajoitetaan 10 henkilöön/tila. Lastenkulttuurikeskus Rullan asiakasmäärä rajoitetaan 40 henkilöön kerrallaan.

Museot

• Museoiden näyttelytoiminta on auki normaalien aukiolojen mukaan.

• Asiakasmäärä rajoitetaan 10 henkilöön/ näyttelytila

• Museoiden yleisötapahtumat, tilaisuudet ja opastukset perutaan.

Tampereen seudun työväenopisto

• Opetus toteutetaan etäopetuksena ajalla 17.1.–31.1.2022. Lasten ja nuorten taiteen perusopetus ja kansalaisopisto-opetus toteutetaan lähiopetuksena (vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneet) koronaturvallisuusohjeita noudattaen. Lisätiedot Ulkoinen linkkiTampereen seudun työväenopisto

Kaikessa toiminnassa noudatetaan viranomaisten terveysturvallisuusohjeita. Tulethan palveluihimme ainoastaan terveenä, muistat hyvän käsihygienian sekä maski- ja turvavälisuositukset.


***
Tiedotetta päivitetty:
18.1.2022 kello 9.12 Korjattu tiedot Rullan asiakasmäärästä ja työväenopiston opetuksesta.
10.1.2022 kello 9 Lisätty Tampereen uintikeskus suljettuina oleviin liikuntatiloihin.
8.1.2022 kello 9 Valtioneuvoston koronaministeriryhmän suosituksilla ja otsikkoa tarkennettu.



Lisätietoja

Nuorisopalvelujohtaja
Jukka Etu-Seppälä
puhelin 050 322 6389
sähköposti [email protected]

Kulttuurijohtaja
Juha Ahonen
puhelin 050 411 3033
sähköposti [email protected]

Johtaja
Lauri Savisaari
puhelin +358408016081
sähköposti [email protected]