Siirry sisältöön

Nuoret aikuiset nostivat esiin mielenterveyspalveluiden riittämättömät resurssit

Julkaistu 30.11.2021 12.41

Nuorten nostamat epäkohdat viedään tiedoksi päättäjille.

 

Neuvontapiste Ohjaamolla pidettiin Mikä v***ttaa -ilta 23.11. Illassa kysyttiin, mikä saa alle 30-vuotiaiden verenpaineen kohoamaan ja ärräpäät huulille. Aiheita oli kysytty myös etukäteen, muun muassa sosiaalisen median kautta.

Lähes kaikki illassa olleet nuoret nostivat esiin mielenterveyspalveluiden heikon saatavuuden. Nuorten kokemus oli, että avun saanti on hankalaa. Nuorten mukaan apua saadakseen tulisi osata penätä oikeuksiaan. Illassa olleet nuoret kertoivat odottaneensa kuukausia, osa jopa vuosia, jotta pääsee arvioon, onko oikeutettu KELA:n tukemaan psykoterapiaan. Osa nuorista ei edes hae apua, koska tietää jonojen olevan niin pitkiä. Nuorten mukaan tilanne ei ole yhtä huono kaikissa sairaanhoitopiireissä.

Nuorten arvion mukaan mielenterveyspotilailla on liikaa vastuuta oman hoitonsa järjestämisessä. Esimerkiksi masennukseen sairastuneen odotetaan ensin perehtyvän psykoterapian eri suuntauksiin, valitsevan sieltä itselleen sopivat suuntaukset ja selvittämään, kenellä kyseiseen suuntaukseen sopivalla psykoterapeutilla on vapaita aikoja.

– Ei jalkansa katkaisseen odoteta selvittävän ensin erilaisia leikkaustyylejä ja sitten etsivän itselleen kirurgin, jolla olisi vapaa aika joskus tulevana vuonna, Ohjaamon kehittäjänuori Jenna Hilliaho totesi illassa.

Muita nuorten esiin nostamia aiheita olivat muun muassa koulujen liian suuret ryhmäkoot, liikunnan ja kulttuurin mahdollistaminen vähävaraisille sekä luottamusvaje poliitikkoihin.

Nuorten ääni Pirkanmaalla -hanke vie nuorten viestiä eteenpäin

Ohjaamo Tampere järjesti Mikä v***ttaa -illan yhteistyössä KIERTO- ja Nuorten ääni Pirkanmaalla -hankkeiden kanssa. Nuorten ääni Pirkanmaalla –hanke vie nuorten huolenaiheet tiedoksi Tampereen pormestarille, kaupunginvaltuustolle, nuorisovaltuustolle sekä Ohjaamon kehittäjänuorille. Lisäksi sote-palveluihin liittyvät asiat lähetetään myös hyvinvointialuetta valmisteleville toimijoille sekä maakunnalliselle nuorisovaltuustolle. Kaikki tilaisuudessa mukana olleet nuoret toivoivat jatkoa vastaaville illoille.

Mikä v***ttaa -illan viestit päättäjille (pdf)


Ohjaamo tarjoaa maksutonta tietoa, neuvoa ja tukea työhön, koulutukseen ja arjen hallintaan alle 30-vuotiaille. Ohjaamossa voi asioida asiassa kuin asiassa, myös ilman ajanvarausta.

Ohjaamo Tampere

KIERTO-hanke edistää kiertotaloutta ja luo uusia työpaikkoja. Luomme uusia ratkaisuja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymisvalmiuksien kehittämiseen ja työllistymiseen.

Ulkoinen linkkiKIERTO-hankkeen verkkosivut KIERTO-hanke

Nuorten ääni Pirkanmaalla –hankkeessa kehitetään nuorten osallisuutta kunta- ja maakuntatasolla sekä tulevaisuuden hyvinvointialueella ja tuetaan maakunnallisen nuorisovaltuuston toimintaa Pirkanmaalla.

Nuorten ääni Pirkanmaalla



Lisätietoja

Ohjaamo Tampere
Tiimiesimies
Ilkka Peltomaa
puhelin 044 431 4522
sähköposti [email protected]

Nuorten ääni Pirkanmaalla -hanke
Nuoriso-ohjaaja
Jere Huotari
sähköposti [email protected]


Teksti Hanna Porrassalmi

Kuvat Kim Sjöblom