Siirry sisältöön

Tampereen museot julkaisivat ensi vuoden ohjelmansa

Julkaistu 24.11.2021 10.26

Vaikka korona piti viime keväänä museot suljettuna useita kuukausia, ensi vuoteen katsotaan odottavan luottavaisina: luvassa on kansainvälistä ja kotimaista taidetta, huippumuotia, luonnontieteellisiä näyttelyitä ja MM-huumaa. Jotakin jokaiselle kulttuurinnälkäiselle.

 

Museokeskus Vapriikki uudistuu
Museokeskus Vapriikki täytti 25 vuotta 1.11. Sen kunniaksi museon aula- ja ravintolatilat saavat faceliftin, kun lippukassa ja ravintolan palvelutiski uudistuvat. Remontin vuoksi museo, ravintola ja kauppa suljetaan 13.12.2021. Uusi, entistä ehompi Vapriikki avaa ovensa 10.2.2022. Helmikuussa avautuu myös Vapriikin uusi, huikea matka viidakkoon apinoiden valtakuntaan, Apinat – kädellisten tarina. Myös Vapriikissa sijaitseva Jääkiekkomuseo uusii perusnäyttelynsä, ja avaa sen 1.4. Huhtikuun lopussa museo avaa MM-kisoja kunnioittavan näyttelyn, Liekehtivä leijona - Kotikisojen ilme 1965–2022.

Paketoidut unelmat Postimuseossa
Postimuseo keskittyy vuonna 2022 postiostamiseen ja verkkokauppaan. Hanke tutkii, dokumentoi, tallentaa ja esittää kulutuskulttuurin kehitystä ja muutosta 1800-luvun puolivälistä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Hankkeen taustalla on Turun yliopiston Porin yksikön kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkimus, joka ilmestyy julkaisuna. Hankkeeseen liittyy myös muistitiedonkeruu ja nykydokumentointi. Aineiston perusteella Postimuseo avaa Paketoidut unelmat -näyttelyn 14.10.2022.

Näyttelyssä voi sukeltaa menneeseen postimyyntiajan nostalgiaan, mutta se nostaa esiin myös nykyajan ilmiöitä, kuten unboxingin. Näyttelyn tavoitteena on nostaa kävijöiden pohdittavaksi omia kulutus- ja ostamistottumuksiaan, ja sitä miten kaupan digitalisoituminen vaikuttaa kulutuskulttuuriin yleisesti.

Vivienne Westwoodia Museo Milavidaan
Näsilinnassa sijaitseva Museo Milavida heittäytyy huhtikuussa trendien aallonharjalle avaamalla näyttelyn Vivienne Westwoodin puvuista. Vivienne Westwood (s. 1941) on yksi aikamme kiehtovimmista muotisuunnittelijoista. Hän on punk-muodin pioneeri, muotimaailman kapinallinen ja äänekäs aktivisti. Palkitun ja arvostetun suunnittelijan muotiluomukset valtaavat Museo Milavidan 29.4.2022 alkaen ja ovat esillä 22.1.2023 saakka. Vivienne Westwood -muotia yksityiskokoelmasta -näyttely esittelee keräilijä Lee Pricen kokoelmaa eikä siis ole virallinen Vivienne Westwood Ltd:n tuottama näyttely.

Tampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseossa nähdään kolme mielenkiintoista kahden näyttelyn kokonaisuutta. Ensimmäisenä avautuu tilataiteen näyttely Illuusio, sekä kuvanveistäjä Liisa Hietasen Käänteissä. Hietanen virkkaa ja neuloo luonnollisenkokoisia ihmishahmoja, jotka hurmaavat arjen askareissaan. Kesällä on esillä ensimmäinen ja tuorein Vuoden nuori taiteilija. Syksyllä nähdään suomalaista ekspressiivistä maalaustaidetta kultakaudelta nykytaiteeseen.

Muumimuseossa luetaan Toven kirjoja
Tampere-talossa sijaitsevassa Muumimuseossa vieraillaan Tove Janssonin kirjahyllyllä. Taiteilija-kirjailija Janssonin kirjakokoelmasta poimitaan tarinoita eri kulttuureista, kansansatujen hahmoja ja kaunista kirjataidetta.

Sara Hildénin taidemuseo
Kevääksi museoon tulee Anna Retulaisen laaja takautuva näyttely. Kesän kansainvälinen näyttely esittelee ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa Thomas Houseagon. Syksyn näyttely Taiteen tiloja, tilojen taidetta perustuu Sara Hildénin Säätiön kokoelmaan.