Siirry sisältöön

Kirjatin perhelukudiplomi uudistui

Julkaistu 8.9.2021 10.03

Kirjatin perhelukudiplomin uuteen versioon on lisätty uutuuksia sekä ruotsin- ja englanninkielisiä kirjoja alle kouluikäisille.

Kuvituskuva. Kirjatti-kissa lukee kirjaa.
 

PIKI-kirjastojen viime vuonna julkaisemasta Kirjatin perhelukudiplomista julkaistiin kansainvälisenä lukutaitopäivänä 8. syyskuuta uudistettu versio. Alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen suunniteltu diplomi tarjoaa runsaasti lukuvinkkejä monenlaisiin tilanteisiin pienten lasten elämässä: kirjalistojen aiheissa ovat edustettuina esimerkiksi tunteiden käsittely, huumori ja potalla käynti. Uuteen versioon on lisätty paljon hyviä uutuuskirjoja. Mukaan on otettu valikoima myös englannin- ja ruotsinkielisiä kirjoja.

Perhelukudiplomin tarkoituksena on kannustaa perheitä yhdessä lukemiseen. Uuden version toivotaan vastaavan asiakkaiden tarpeita aiempaa paremmin.

- Asiakaspalautteissa on toivottu lukudiplomiin etenkin englanninkielisiä kirjoja. Lisäksi päivitetyssä versiossa kirjalistoja on hieman muokattu, jotta perheitä kiinnostavista aiheista on entistä helpompaa löytää luettavaa. Esimerkiksi Moninaisuus-listassa on mukana usein kysyttyjä sukupuoleen, seksuaaliseen ja kulttuuriseen yhdenvertaisuuteen liittyviä teemoja, Merita Ronkainen Tampereen kaupunginkirjastosta sanoo.

Kirjatin perhelukudiplomin voi ladata maksuttomana iOS- tai Android-sovelluksena älylaitteeseen. Perhelukudiplomi on suunnattu pienille lapsille, kun taas kouluikäisille lapsille on omat Pirkanmaan lukudiplomisovellukset. Lukudiplomit ovat käytettävissä myös ilman sovellusta. Kaikki kirjalistat ovat näkyvissä ja tulostettavissa PIKI-verkkokirjastossa, ja teosten saatavuuden voi tarkistaa verkkokirjaston linkeistä.

Kirjanmerkkejä ja pieniä palkintoja

Perhelukudiplomissa on jokaisesta suositellusta kirjasta kansikuva ja lyhyt esittelyteksti. Sovelluksesta näkee myös teoksen saatavuustiedot Pirkanmaan kirjastoissa, eli missä kirjastossa kirja on paikalla. Lisäksi jo luettuja kirjoja voi merkitä luettujen listalle.

Lukudiplomin suorittamisen kannustimeksi Pirkanmaan kirjastoista saa maksutta Kirjatti-kirjanmerkin, jossa on kymmenen tassunjälkeä ruksattavaksi luettujen kirjojen mukaan. Kun kaikki tassunjäljet ovat täynnä, kirjanmerkkiä voi käydä näyttämässä jossakin Pirkanmaan kirjastossa. Diplomin suorittaja saa kirjastosta lukudiplomitodistuksen ja pienen yllätyksen palkinnoksi.

Kirjatti toimii myös varhaiskasvattajien työn tukena. PIKI-verkkokirjastossa on varhaiskasvattajille suunnattu oma osio, josta voi napata lukuvinkkejä esimerkiksi päiväunisaduksi, käytöstapojen opetteluun tai monikulttuurisuuden käsittelyyn. Samalla voi tulostaa Kirjatti-julisteen, johon yhdessä luetut kirjat saa hauskasti esille väritettävien kirjankuvien avulla. Päivähoidon omaan lukudiplomiin sisältyy erilaisia lukemiseen liittyviä tehtäviä.

Lukutaitopäivän kunniaksi virtuaalisatuja

Kansainvälisen lukutaitopäivän kunniaksi 8. syyskuuta klo 10 Tampereen kaupunginkirjaston Youtube-kanavalla julkaistaan kaksi videota: koomikko Juuso Kekkosen kertoma satu "Kirjatti ja kummotusjuttu" (n. 10 min) sekä lukuvinkkejä perhelukudiplomin kirjoista Tampereen kaupunginkirjaston työntekijöiden Matti Karjalaisen, Leena Pöntisen ja Merita Ronkaisen kertomana (n. 30 min). Kaikki kirjavinkit löytyvät Kirjatin perhelukudiplomin uudistetusta versiosta.

Videot jäävät tallenteiksi kirjaston YouTube-kanavalle, joten ne voi katsoa myös myöhemmin.

Ulkoinen linkkiTampereen kaupunginkirjaston YouTube-kanava


Lisätietoja

Tampereen kaupunginkirjasto
Kirjastonjohtaja
Merita Ronkainen
sähköposti [email protected]


Teksti Emma Salmi

Kuvat Noora Katto