Siirry sisältöön

Savuton Suomi -päivä 27.8.2021: teemana savuttomat elinympäristöt

Julkaistu 26.8.2021 11.38

Tampereen kaupunki liittyi Savuton kunta -ohjelmaan vuonna 2018 kaupunginvaltuuston päätöksellä. Aloitteen kyseiseen ohjelmaan liittymisestä teki Tampereen Nikotiiniton verkosto (entinen Savuton verkosto). Savuton kunta -ohjelma keskittyy tupakointiin, mutta kattaa kaikki tupakkatuotteet, myös nuuskan ja sähkötupakan.

Savuttomat elinympäristöt toimivat ennen kaikkea malliesimerkkeinä lapsille ja nuorille tupakoimattomuudesta. Passiivista tupakointia eli tupakansavulle altistumista tapahtuu kaupungissa useissa eri paikoissa ja yhteyksissä, esimerkiksi linja-auto- ja ratikkapysäkkien lähettyvillä sekä kauppojen edustalla. Passiivinen tupakointi ja tupakointi on haitallista kaikille, mutta verkostossa nostetaan erityisesti huolen aiheeksi raskaana olevat ja pikkulapset. Neuvoloissa, kouluilla ja oppilaitoksilla on myös mahdollisuus käyttää häkämittaria ja siten nähdä konkreettisesti oman häkäaltistumisensa. Kouluilla ja oppilaitoksilla on käytössään ohjeet, miten turvata oppilaiden ja henkilökunnan savuttomuus. Tampereen kaupunki on myös savuton työpaikka ja edellyttää työntekijöiltään savuttomuutta työaikana.

Tupakantumppien määrä kertoo karua kieltä tupakoinnin yleisyydestä

Kesän ajan Tampereella toimi nuoria vastuullisuusagentteja, jotka nostivat kesän työraportissaan esille tupakantumppien muodostavan merkittävän osan kaduilta kerättävistä roskista. Erityisesti puistojen ruohoalueilta sekä penkkien läheisyydestä löydettiin suuriakin määriä tupakantumppeja. Lisäksi vastuullisuusagentit havaitsivat, että tupakantumpit ja nuuskapussit vaikuttavat olevan normaali näky katukuvassa ja tämän vuoksi niitä ei edes mielletä roskiksi.

Nikotiinituotteet lisäävät myös riskiä sairastua valtimotautiin

Tupakointi muun muassa nostaa sydämen sykettä ja verenpainetta sekä heikentää veren hapenkuljetuskykyä. Sepelvaltimotauti on edelleen suomalaisten yleisin kuolinsyy ja tässä myös tupakoinnilla on roolinsa. Tiedetään, että tupakoitsijoilla on suurempi riski kuolla sydänkohtaukseen kuin tupakoimattomalla. Esimerkiksi alle 50-vuotiaalla tupakoitsijalla tämä riski on kuusinkertainen.

Jos tupakoinnin lopettaminen on harkinnassa, mutta omin voimin sen toteuttaminen tuntuu haastavalta, on tukea ja lisätietoa saatavilla monien tahojen kautta, kuten terveysasemalta ja työterveydestä. Keskustelun tueksi ja pohdittavaksi voi ottaa esimerkiksi nämä kysymykset käyttöön:

1) Kuinka tärkeänä pidät lopettamista?
2) Kuinka varma olet, että pystyt vähentämään tai lopettamaan?
3) Kuinka valmis olet tällä hetkellä lopettamaan?


Lisätietoja

Koordinaattori
Nora Salmijärvi
puhelin 050 351 6598
sähköposti [email protected]


Teksti Ari-Heikki Pöntinen