Siirry sisältöön

Santalahden ylikulkusillan kantta Tampereen raitiotien osalla 2 valetaan 17. - 18.8. ja valutelineitä puretaan syyskuussa – työmaaliikennettä ja liikennejärjestelyjä Paasikiventiellä

Julkaistu 13.8.2021 11.05

Santalahden uuden ylikulkusillan kantta valetaan viikolla 33, 17.-18.8. Syyskuussa sillan valumuotteja puretaan useana yönä. Molemmista työvaiheista aiheutuu liikennemuutoksia.

Santalahden ylikulkusila kesällä ennen valua
 

Sillan valutöitä tehdään tiistaiaamusta 17.8. klo 6.00 alkaen 20 tuntia eteenpäin eli keskiviikon vastaiseen yöhön 18.8. klo 2.00 saakka. Valua varten työmaalle on betonikuljetuksia, joita hoidetaan Rantatien, Paasikiventien ja Sahansaarenkadun kautta. Alueella on siis normaalia enemmän työmaaliikennettä, mutta ne eivät vaikuta kaistajärjestelyihin Paasikiventiellä. Mikäli säätila suunnitellulle valuajalle ei ole sopiva, voidaan valuajankohtaa siirtää. Töitä tehdään yöaikaan ja niistä aiheutuu myös melua lähialueille.

Sillan telineiden eli valumuotin purku käynnistyy arviolta syyskuun alkupuolella. Muottia puretaan yöaikaan, ja silloin Paasikiventien autoliikenteelle tulee kaistamuutoksia. Paasikiventien ajorataa kavennetaan töiden ajaksi siten, että työalueen kohdalla on yksi kaista kumpaankin suuntaan. Purkutöitä suoritetaan suljetulta ajoradalta. Työt tehdään yöllä hiljaisen liikenteen aikana. Aamulla työmatkaliikenteen alkaessa on käytettävissä normaalisti kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Purkutyöt kestävät arviolta kolmisen viikkoa, ja myös näistä voi aiheutua melua lähialueelle.

Santalahden puinen jalankulkusilta on pois käytöstä valutöiden ajan tiistaiaamusta keskiviikkoyöhön 17. - 18.8.

Santalahden uuden ylikulkusillan valutöiden aikana Santalahden nykyinen puinen ylikulkukäytävä on pois käytöstä. Runsaan työmaaliikenteen vuoksi silta suljetaan turvallisuussyistä tiistaiaamuna 17.8. klo 6.00 aikaan ja se pysyy suljettuna keskiviikkoyöhön 18.8. klo 2.00 saakka. Ylikulkusillan pohjoispuolella sijaitseva bussipysäkki (Santalahti 1006) lännen suuntaan on pois käytöstä saman ajan eli tiistaiaamusta klo 6.00 keskiviikkoyöhön klo 2.00 saakka. Edeltävä pysäkki Lielahden suuntaan (Tikkutehdas 1002) sijaitsee Paasikivenkadun risteyssillalla. Seuraava pysäkki on Vaitinaron liittymän jälkeen (Hiedanranta 1010). Valutöiden jälkeen bussipysäkki (Santalahti 1006) otetaan jälleen käyttöön.

Joukkoliikenteen muutoksista tiedottaa tarkemmin Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse. Jalankulku alueella ja käytössä oleville bussipysäkeille on töiden aikana ohjattu kiertoreittien kautta.

Santalahden uudesta ylikulkusillasta entistä leveämpi väylä jalankulkuun ja pyöräilyyn

Uudesta ylikulkusillasta tulee yli kaksi kertaa nykyistä leveämpi jalankulun ja pyöräilyn esteetön väylä Rantatien, Paasikiventien ja tulevan raitiotien yli. Uusi silta on enimmillään yli kahdeksan metriä leveä. Paasikiventien pohjoispuolella siltaramppi on hieman kapeampi, mutta tälläkin kohdalla lähes kuusi metriä leveä. Sillan Näsijärven puoleiseen kaarteeseen rakennetaan myös erillinen näköalatasanne, josta johtavat teräsportaat Tapahtumapuistoon. Sillalle on varauduttu rakentamaan myöhemmässä vaiheessa myös hissit. Siltatöiden on määrä valmistua tämän vuoden loppupuolella. Siihen saakka Paasikiventien voi ylittää uuteen kohtaan siirrettyä entistä ylikulkukäytävää pitkin sekä esteetöntä kiertoreittiä Paasikivenkadun risteyssillan ja Sahansaarenkadun kautta.

Santalahden uuden ylikulkusillan kokonaispituus on lähes 150 metriä, ja se ulottuu Pispalanrinteen puolelta raitiotien, Rantatien ja Paasikiventien yli Santalahteen. Silta on rakenteeltaan teräsbetoninen, ns. jatkuva laattasilta. Sillan alta kulkee yhdeksästä eri aukosta Rantatien ja Paasikiventien autoliikenne sekä tuleva raitiotie. Sillan alikulkukorkeus Paasikiventiellä on viisi metriä, joka tarkoittaa sitä, että jalankulku ja polkupyöräliikenne kulkevat noin kuuden metrin korkeudessa. Raitiotien kohdalla alikulkuväylän korkeus on viisi metriä ja Rantatiellä 4,8 metriä.

Sillan rakenteita tullaan sen valmistuttua elävöittämään erilaisilla taideratkaisuilla.


Lisätietoja

Lohkopäällikkö
Olli Tuomisto
puhelin 040 8690 874

Vastaava työnjohtaja, taitorakenteet
Vastaava työnjohtaja
Perttu Vähä-Pietilä
puhelin 040 831 2021