Siirry sisältöön

Hatanpään valtatiellä asfaltoidaan ja koeajetaan ratikkaa tulevina öinä

Julkaistu 12.7.2021 13.02


Raitiotieallianssi tekee tällä viikolla (11.7.2021 alkaen) yötöinä Hatanpään valtatien ajoratojen loppuasfaltointeja. Samaan aikaan Hatanpään valtatiellä tehdään ensimmäisiä ratikan koeajoja yöaikaan Hämeenkadun ja linja-autoaseman välillä. Asfaltointien ja koeajojen vuoksi Hatanpään valtatiellä on liikenteenohjausta sekä muuttuvia liikennejärjestelyjä.


Asfaltointeja tehdään sunnuntai-illasta 11.7. alkaen öisin Hatanpään valtatien molemmin puolin, Verkatehtaankadun ja linja-autoaseman välillä. Työt etenevät vaiheittain kadun puoli kerrallaan eri öinä. Tavoitteena on, että asfaltoinnit valmistuisivat viimeistään perjantaihin 16.7. mennessä, mikäli sää tämän sallii. Asfaltoinnin aikana liittymiä joudutaan osittain sulkemaan, ja myös jalankulkua ja pyöräilyä yöaikaan rajoitetaan alueella. Hatanpään valtatieltä liikennettä ohjataan kiertoreiteille. Kiinteistöille kulku järjestetään töiden aikana, ja liikenteenohjaajat ovat paikalla opastamassa liikennettä. Asfaltoinneissa tehdään lopullinen katupinta ajoradoille. Raitiotien alueella asfaltoinnit on tehty jo aiemmin.

Asfaltointien yhteydessä poistetaan kiertoliittymät Hatanpään valtatien ja Suvantokadun sekä Vuolteenkadun liittymistä. Tilalle tulevat liikennevalot, joiden käyttöönotto tehdään myös vaiheittain. Autoilijoiden tulee huomioida väistämissäännöt liittymissä liikennevalojen ollessa pois toiminnasta.

Koeajot Hatanpään valtatiellä alkavat yöaikaan

Hatanpään valtatien ratainfran testaamiseen liittyvät ratikan koeajot alkavat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä eli 13.-14.7.

- Koeajojen eteneminen ja aikataulu on soviteltu yhteen asfaltointityömaan kanssa. Autoliikenne sekä jalankulku ja pyöräily varmistetaan liikenteenohjaajilla, jotta sekä työt että koeajot saadaan tehtyä suunnitellusti ja turvallisesti. Toivomme, että koeajoja ei pyrittäisi seuraamaan paikan päältä vaan Raitiotieallianssin ja Tampereen Ratikan kanavista, Raitiotieallianssin projekti-insinööri Petra Brunnila kertoo.

Koeajoissa testataan kattavasti koko radan ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Raitiotieallianssi arvioi koeajoissa mm. raiteiden, vaihteiden ja ajolankojen ajettavuutta. Testien aikana tarkistetaan myös liikennemerkkien, liikennevalojen ja opastimien sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä. Lisäksi säädetään liikennevaloja ja testataan liikennöintinopeuden sallimaa ajonopeutta sekä vaihteenohjausta. Kun koeajot ja niissä mahdollisesti esiin tulevat muutostarpeet saadaan päätökseen, ovat Hatanpään kaikki raitiotietyöt valmiit.

- Ajonopeus koeajoissa on ensin enimmillään viisi kilometriä tunnissa. Kun nämä ns. hitaat koeajot on saatu valmiiksi, ajamme samana yönä myös rataosuuden liikennöintinopeuden mukaisia ajoja, joissa nopeus on enimmillään 30 kilometriä tunnissa. Tavoite on koeajaa ensimmäisenä yönä myös kahdella vaunulla yhtä aikaa, sanoo Brunnila.

Koeajot jatkuvat viikon 29 loppuun, jolloin testataan vielä erityisesti vaihteenohjausta ja liikennevalojen toimivuutta.


Hatanpään valtatien raitiotieosuus valmistuu etuajassa

Alun perin raitiotien linja-autoasemalle saakka piti valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä. Raitiotieallianssi on saanut aikataulua kuitenkin kirittyä, ja näin ollen koko osuus Hatanpään valtatielle valmistuu etuajassa ja liikenne koko osalla 1 voidaan aloittaa 9.8. Raitioliikenteen aloituksen jälkeen Raitiotieallianssi jatkaa vielä Hatanpään valtatien katurakennustöitä, ja myös ajojohtimia viimeistellään. Nämä työvaiheet päättyvät syksyyn mennessä.


Tampereen Raitiotie Oy ja Raitiotieallianssi kertovat koeajoista lisää verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavissaan.

Ulkoinen linkkiRaitiotieallianssi

Ulkoinen linkkiLisätietoja: Tampereen Ratikka

Palautteet:

Tampereen palvelupiste

sähköposti: [email protected]

puhelin 041 730 8168

Frenckellinaukio 2 B