Siirry sisältöön

Maksutonta tukea ja tekemistä alle 30-vuotiaille

Julkaistu 29.6.2021 10.36

Tampereen kaupungilta nuorisotakuuavustusta saaneet yhteisöt tarjoavat valmennuksia, kuntouttavaa työtoimintaa ja maksutonta vapaa-ajan tekemistä alle 30-vuotiaille tamperelaisille.

 

Tampereen kaupunki myönsi tammikuussa 16 yhteisölle yhteensä 295 000 euroa nuorisotakuuavustusta toimintaan, joka edistää nuorten aikuisten osallisuutta. Toiminta on suunnattu erityisesti nuorille tamperelaisille, jotka ovat vailla työ- tai koulutuspaikkaa. Pyrkimyksenä on tavoittaa tuhat nuorta. Neuvontapiste Ohjaamo koordinoi toimintaa.

Vapaa-ajan toimintaa

Tänä kesänä nuorisotakuuavustuksilla toteutetaan vapaa-ajan toimintaa, kuten Keskustorilla sijaitseva Skeittitapuli, jossa on muun muassa skeittikoulu ja -lainaamo. Skeittitapulilla voi rullalautailla arkisin klo 12–18. Youth Against Drugsin järjestämillä sirkuspiknikeillä voi puolestaan harjoitella temppuja erilaisilla sirkusvälineillä. Silta-valmennuksen ryhmässä työttömät nuoret tekevät esimerkiksi retkiä yhdessä. Ryhmätoimintaan voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä suoraan järjestäjään.

Valmennuksia ja ohjausta

Nuorille aikuisille on tarjolla lyhyitä valmennuksia ja sekä ohjausta tulevaisuuden suunnitelmien ja uratavoitteiden selkiyttämiseksi. Esimerkiksi Intro ry järjestämissä valmennuksissa nuori voi kartoittaa omia kiinnostustenkohteitaan ja voimavarojaan taiteen menetelmin. Tampereen seudun autismiyhdistyksen valmennus on puolestaan suunnattu nuorille, joilla on neurokirjon oireita. Suljetussa Discord-ryhmässä nuori voi etäyhteyksin, mutta ohjatusti saada vertaistukea ja apua tulevaisuutensa suunnitteluun. Myös romani- ja maahanmuuttajanuorille on tarjolla ohjausta. Valmennuksiin voi ilmoittautua mukaan ottamalla suoraan yhteyttä järjestäjään.

Kuntouttavaa työtoimintaa

Neljä järjestöä järjestää nuorisotakuuavustuksen turvin kuntouttavaa työtoimintaa nuorille, jotka eivät tällä hetkellä pysty suoraan työllistymään työ- ja toimintakyvyn haasteiden takia. Kuntouttavaa työtoimintaa järjestää useat muutkin tahot, mutta nämä neljä ovat saaneet nuorisotakuuavustusta. Pirkanmaan elokuvakeskuksessa nuoret tekevät lyhytelokuvia alusta loppuun saakka. Hiedanrannassa on luonto- ja puutarhapainotteista työtoimintaa, Lielahdessa puolestaan nuorten tiimi, joka muun muassa järjestää tapahtumia. Pakolaisnuorten tuki ry järjestää työtoimintaa pakolaistaustaisille miehille. Kuntouttavaan työtoimintaan hakeudutaan työllisyys- ja kasvupalvelujen OMA-valmentajan kautta.

Listaus kaikesta nuorisotakuuavustuksella järjestettävästä toiminnasta ja yhteystiedot yhteydenottoja varten: Ohjaamo Tampere


Lisätietoja

Tiimiesimies
Ilkka Peltomaa
puhelin 044 431 4522
sähköposti [email protected]


Teksti Hanna Porrassalmi

Kuvat Laura Vanzo / Visit Tampere