Siirry sisältöön

Vanhan tekun perusparannus koulujen väistötiloiksi alkaa elokuussa

Julkaistu 16.6.2021 19.28

Tampereella Pyynikintie 2:ssa sijaitsevan ns. vanhan tekun perusparannustyöt alkavat elokuun alussa. Sisäpuolen työt sekä julkisivut ja piha valmistuvat vuoden 2023 aikana. Rakennus korjataan perusasteen koulujen väistötilaksi, yläkoulujen aineopetustiloiksi ja suuren musiikkipainotteisen lukion pysyviksi tiloiksi. Lisäksi tiloja käyttävät iltaisin esittävän taiteen tekijät. Perusparannustyön kustannukset ovat yhteensä 23,96 miljoonaa euroa.

Hankkeen toteutussuunnitelma ja toteutussopimus hyväksyttiin asunto- ja kiinteistölautakunnassa 16.6.2021.

Perusparannuksessa rakennukseen tehdään perusopetuksen väistötilaa noin 350 oppilaalle. Aineopetuksen tiloja tulee alueen yläkoulujen noin 75 oppilaalle ja lukiotilat noin 800 opiskelijalle. Esittävän taiteen iltakäyttäjiä arvioidaan olevan noin 100. Lisäksi rakennukseen tehdään tilat Pirkanmaan Voimia Oy:lle ja kouluterveydenhuollolle. Hankkeeseen kuuluvat myös piha-alueet, kalusteet ja varusteet täysin käyttökuntoon saatettuna.

Hankkeelle on osoitettu kaupungin talousarviossa yhteensä 23 515 000 euron määräraha, jota tulee tarkistaa vuoden 2022 talousarviovalmistelussa. Määrärahaa esitetään nostettavaksi 445 000 eurolla, jotta hanke voitaisiin toteuttaa suunnitellulla tavalla. Pirkanmaan Voimia Oy:n hankintaan kuuluvien keittiölaitteiden kustannus on yhteensä 328 600 euroa.

Toteutussuunnitteluvaiheessa hankesuunnitelman lähtötiedot tarkentuivat ja kustannukset nousivat. Myös yleinen rakennuskustannustaso on noussut. Lisäkustannuksia aiheutuu muun muassa porrashuoneiden lasipaloseinien ja B-portaan hissin uusimisesta, henkilönostimista ja polkupyöräkatosten rakentamisesta.

Rakennuksen ensimmäinen vaihe on valmistunut vuonna 1916 Tampereen teknilliseksi oppilaitokseksi ja toinen vaihe vuonna 1934. Rakennus on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Korjaussuunnitelmat on esitelty Maakuntamuseolle, jolta on saatu puoltava lausunto ulkonäköön vaikuttaville toimenpiteille.

Arkkitehtisuunnitelmat on laatinut Arkkitehdit von Boehm Renell Oy, joka on myös hankkeen pääsuunnittelija. Hankkeen rakennuttamisesta vastaa Tampereen Tilapalvelut Oy.


Lisätietoja

Kiinteistöjohtaja
Virpi Ekholm
puhelin 0400 205 044
sähköposti [email protected]

Apulaispormestari
Jaakko Stenhäll
puhelin 045 137 8505
sähköposti [email protected]J


Teksti Raija Lindell