Siirry sisältöön

Tarjolla tuhat tuntia kesäliikuntaa!

Julkaistu 27.5.2021 12.05

Tampereen kaupunki tarjoaa tänä kesänä monipuolista harrastustoimintaa kaikille ikäryhmille. Toimintaa on luvassa 7.6. – 30.7. monenlaiselle liikkujalle, sillä mukana on yli 20 eri liikuntamuotoa tai lajia.

Mittavan kesäliikuntatarjonnan tavoitteena on kannustaa erityisesti nuoria harrastusten pariin ja siksi toimintaa on viety sinne, missä ihmiset viettävät kesäpäiviään. Perheitä leikitetään leikkipuistoissa, lapsia sekä nuoria liikutetaan lähiliikuntapaikoilla ja aikuisia puistoalueilla. Poimi laajasta tarjonnasta omasi ja nauti sporttisesta kesästä!

Noudatamme kaikessa toiminnassa voimassaolevia kokoontumisrajoituksia. Muutokset ovat mahdollisia, seuraa sivua tampere.fi/kesaliikunta mahdollisten muutosten varalta. Sairaana ei saa tulla harjoittelemaan.

Kesäliikuntaa koko perheelle

Perheliikunnan parissa perheet saavat kokea iloisia onnistumisen hetkiä liikkumisen parissa ja parhaassa tapauksessa koko perhe voi löytää yhteisen, elinikäisen liikkumisen riemun! Leikkipuistobileissä kesäliikuttajat leikittävät koko perhettä erilaisilla hauskoilla välineillä, tanssittavat musiikin tahtiin ja pelaavat perinneleikkejä. Luvassa siis superhauskaa yhdessäoloa! Perheille on tarjolla myös monipuolisia, innostavia ja iloisia perheille suunnattuja liikuntakursseja, lajeina tanssia, pilatesta ja voimistelua.

Uimakouluja rannoilla ja halleissa

Kesällä on tarjolla lapsille maksullisia halliuimakouluja sekä maksuttomia rantauimakouluja. Uimakouluissa harjoitellaan totuttautumista veteen ja uinnin alkeita. Halliuimakouluihin Ulkoinen linkkiilmoittaudutaan sähköisesti , myös rantauimakouluihin on tänä kesänä poikkeuksellisesti sähköinen ilmoittautuminen, joka avautuu maanantaina 14.6. klo 9.00.

Lastentreenejä alakouluikäsille

Lastentreenit lupaavat hauskaa ja helppoa liikuntaa kavereiden kanssa! Lajeina ovat katusähly, koripallo, jalkapallo, akrobatia, tanssi ja frisbeegolf. Lastentreenit tarjoavat perheen lapsille loistavan mahdollisuuden nähdä kavereita ja tutustua uusiin ikätovereihin liikunnallisessa ympäristössä. Lasten liikuntakursseilla on luvassa voimistelua ja tanssia. Kursseilla liikutaan rennolla otteella ja hyvällä mielellä. Tuntien sisällöissä on vaikutteita eri voimistelu- ja tanssityyleistä. Osallistujat saavat myös itse vaikuttaa tuntien sisältöön.

13-17 -vuotiaiden Nuorten treenit

Treeneissä pelataan sekä harjoitellaan lajitaitoja rennolla otteella. Paikan päällä myös mahdollisuus saada välineitä lainaksi ja lähteä omatoimisesti harjoittelemaan. Lajeina ovat katusähly, koripallo, jalkapallo, akrobatia, tanssi ja frisbeegolf. Kesäaikana on myös mahdollista saada tukea liikunnan aloittamiseen Motivaattorilta.

Kesäliikuntaa nuorille aikuisille

Monipuolista, rohkeaa ja freesiä liikuntaa nuorille! Perinteisistä lajeista mukana ovat puistojumpat, rantalentopallo, jalkapallo ja koripallo. Uusia lajeja ovat skeittaus, padel, wakeboard ja death diving. Toiminnassa harjoitellaan eri lajien perustaitoja ja osallistujille annetaan mahdollisuus liikkua omien taitojen ehdoilla. Näin toiminta sopii kaikentasoisille liikkujille.

Matalankynnyksen jumppaa

Helppoja liikuntaryhmiä puistoissa, ulkokuntosaleilla ja maauimalassa. Tarjolla on vesijumppaa (maksullinen), kävelylenkkejä puistoissa ja ulkotreenejä. Ryhmissä on mukana kaksi ohjaajaa ja niissä pyritään huomioimaan riittävät turvavälit, joita ohjaajat valvovat.

Liikkuva Tampere-kesälehden kansikuva

Lue lisää kesän kattauksesta sivulta tampere.fi/kesaliikunta tai lue Ulkoinen linkkiKesä Liikkuva Tampere-lehti ja poimi oma kesän liikkumismuotosi!