Siirry sisältöön

Pirkanmaan kirjoituskilpailun parhaat palkittiin

Julkaistu 24.5.2021 19.12

Pirkanmaan kirjoituskilpailun parhaat julkistettiin maanantaina 24. toukokuuta. Jo 70. kertaa järjestetyssä kilpailussa proosasarjan voiton vei ikaalislainen Hanna-Kaisa Kärpinlehto ja lyriikkasarjan tamperelainen Liina Sointu.

 

Vuoden 2021 Pirkanmaan kirjoituskilpailu on ratkennut. Proosasarjan voittoon ylsi ikaalislainen Hanna-Kaisa Kärpinlehto ja lyriikkasarjan tamperelainen Liina Sointu. Kummankin sarjan voittajat palkittiin 1 000 euron rahapalkinnolla. Voittajat ja kunniamaininnan saajat palkittiin koronatilanteen vuoksi ilman yleisöä järjestetetyssä tilaisuudessa pääkirjasto Metsossa. Valinnat teki kilpailun palkintolautakunta, johon tänä vuonna kuuluivat näytelmäkirjailija, ohjaaja Sirkku Peltola, runoilija, kääntäjä Pekka Kytömäki, kirjailija, käsikirjoittaja Johanna Sinisalo ja dosentti, tietokirjailija Olli Löytty.

Tampereen kaupunginkirjasto järjesti Pirkanmaan kirjoituskilpailun tänä vuonna jo 70. kerran. Kilpailutöitä oli ensimmäistä kertaa mahdollista toimittaa myös sähköisesti, ja niitä saapuikin poikkeuksellisen paljon. Kilpailutöitä jätettiin yhteensä 439 kpl. Proosaa näistä oli 260 kappaletta ja lyriikkaa 179. Sähköisesti palautettiin 369 kilpailutyötä ja paperisina 71.

Pirkanmaan kirjoituskilpailun tarkoituksena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen. Kilpailuun voivat osallistua Pirkanmaan alueella asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta.

Lyriikkasarjan korkea taso ilahdutti

Kilpailun kärki oli tänä vuonna kummassakin sarjassa tasainen, ja kunniamainintoja jaettiin useita. Proosasarjan teksteistä palkintolautakuntaan kuuluneen Johanna Sinisalon mieleen jäi etenkin koronan ajankohtaisuus, monimuotoisuus henkilöhahmoissa ja asenteissa sekä aiheiden runsaus arjesta ja omakohtaisuudesta vapaana liitelevään fantasiaan.

Proosasarjan voittaneen Hanna-Kaisa Kärpinlehdon novelli "Kriegslok" (suomeksi "sotakone") kertoo Agata-tyttösestä toisen maailmansodan aikana.

- Erittäin ammattitaitoisesti kirjoitettu tarina on sekä hyvin rakennettu epookki, hieno lapsen henkilökuva että hyödyntää myös mainiosti junaa novellin keskuselementtinä. Mieleenpainuva ja hienovarainen tragedia, palkintolautakuntaan kuulunut Johanna Sinisalo kehuu.

Lyriikkasarja oli palkintolautakunnan mukaan tänä vuonna ilahduttavan kovatasoinen. Ajankohtaisiakin aiheita nähtiin, mutta monet kilpailutyöt olivat hyvällä tavalla ajattomia. Palkittujen vanaveteen jäi useita taitavia kirjoittajia, joista toivottavasti vielä kuullaan.

Lyriikkasarjan parhaaksi valitun Liina Soinnun Kunnes ulottuvuus lakkaa taipumasta on Pekka Kytömäen mukaan mestarillinen runosarja muistoista, ajan kerroksellisuudesta ja fysiikan lakien riittämättömyydestä.

- Kaunis, kirkas, mystinen lähde sananjanoisen ammentaa. Nämä runot pitäisi painaa kirjaan, jonka haalistuneet kannet joku joskus jossain toisessa ajassa avaisi ja ymmärtäisi olevansa samaa tomua kanssamme, Kytömäki kuvailee.

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2021: Palkitut

Proosa

Pääpalkinto 1 000 euroa
Hanna-Kaisa Kärpinlehto, Ikaalinen, novellista Kriegslok

Kunniamaininnat
Minna Merikoski, Tampere, novellista Selkä
"Novelli liikkuu hyvin onnistuneesti kahdessa eri aikatasossa, mainiosti kuvatun keskushenkilön arkisten terveysongelmien vähäeleisessä kehystämisessä sekä tuskallisessa preesensissä. Tarina on musta komedia tottumattoman suksille nousemisesta sekä samaan aikaan tarkkanäköinen kannanotto suomalaisen suhteesta terveyteen."

Juho Hakkarainen, Tampere, novellista Siannaama
"Huumori on vaikea laji. Tämä kirjoittaja selättää vaikeudet ja luo rennolla kielellä hauskan ja itseironisen tarinan rumista ihmisistä, joihin etunenässä kuuluu kertoja itse."

Helena Murtonen-Leppä, Kangasala, novellista Illalla pelaamme Monopolia
"Novellin nimi kuulostaa rauhoittavalta perheen ajanvietteeltä ja tätä mielikuvaa tukien se alkaakin. Kirjoittaja on kuitenkin luonut tarinaan kuristavan jännitteen, joka taidokkaasti purkautuu lukijalle vähä vähältä psykologiseksi kauhuksi, kun uravanhempi purkaa lautapelin käänteissä omia traumojaan ja pettymyksiään."

Jarmo Rautiola, Tampere, novellista Kuu väärin päin
"Hienosti, arvostavasti ja myötätuntoisesti nähty maahanmuuttajan asema, joka konkretisoituu dekkarimaisen tapahtumaketjun myötä. Novellin nimi avautuu lukijalle oivaltavasti tarinan viimeisessä lauseessa. Suomalaisen kerrostalon sisään on mahdutettu kiinnostava ja monitasoinen tarina."

Noora Tyrmi, Tampere, novellista Hammas
"Omaperäisessä ja huumoria henkivässä novellissa rinnastetaan ihmisyksilön elämä purukaluston eri vaiheisiin ja siihen, miten kissat tuottavat elämään käänteitä. Salaovela tarina riemastuttaa lakonisilla, mutta runsailla ja kekseliäillä yhteensattumillaan ja muodostaa myös eheän tarinallisen kaaren, jonka elementit yllättävät lukijan kerran toisensa jälkeen."

Mari-Sohvi Miettinen, Tampere, novellista Ioannoun sisarukset
"Kahdesta sisarusparista kertovassa tarinassa todentuu luontevasti novellin ihme: se onnistuu jo ensiriveillään luomaan uskottavan maailman, johon lukija helposti sujahtaa. Tapahtumapaikka lienee kreikkalainen merenrantakaupunki, mutta tarina on universaali: kulta-aarretta ihmeellisempi on toisen iho. Erityistä huomiota kiinnittivät aistivoimaiset sukeltamisen kuvaukset. "

Susanna Mikkonen, Hämeenlinna (opiskelee Tampereella), novellista Jalkani tapailevat jo kaupungin katuja
"Tunnistettava ja kaunis tarina kertojan lapsuudenkodista ja -maisemasta maaseudulla. Vanhasta talosta muodostuu yksi kuvailevan ja muistoihin kiertyvän tarinan henkilöistä. Niinpä talon avainten luovuttaminen uusille asukkaille on itseään isompi ele, koskettava ja puhdistava. Luopumisesta alkaa uusi aika ja maisema."

Lyriikka

Pääpalkinto 1 000 euroa
Liina Sointu, Tampere, runosarjasta Kunnes ulottuvuus lakkaa taipumasta

Kunniamaininnat

Pasi Salmela, Tampere, runosarjasta Neilikoita ja peilejä
"Proosakatkelmia muistuttavat ja aforismien suuntaan kallellaan olevat runot käsittelevät isoja aiheita mutta pysyvät tiukasti maan pinnalla. Toisiaan seuraavat paradoksit eivät tyhjene vastakohtaisuuksiinsa vaan antavat lukijalle tilaa jatkaa ajatteluaan. Runosarjan luettuaan tuntee oivaltaneensa jotakin, mutta ei ole varma, mitä – kaikin puolin luova tilanne siis."

Joona Valkeala, Tampere, runosarjasta Muukalainen
"Sarjan aluksi runon puhuja suuntaa sanansa jollekulle mutta lopuksi subjektina on “me", jonka yhteiseloa runoissa muistellaan. Säkeissä maistuu tilinteko: leikit ovat loppu, meitä ei enää ole. Vahvatunnelmaiset runot saavat pohtimaan, mikä meitä – minua ja sinua – yhdistää. Aihe on vanha, mutta sen esitystapa on tuore ja pysäyttävä."

Johanna Yrjänäinen, Tampere, runosarjasta Runoja maailmojen loppuihin
"Näissä vaikuttavissa runoissa on kyse elämästä ja kuolemasta. Loppu voi tulla monin tavoin, mutta on myös syitä, joiden takia kaiken ei soisi päättyvän ihan vielä. Osuvia, punnittuja sanoja, jotenkin elokuvallisia hetkiä."

Outi Oittinen, Kangasala, runosarjasta Unenköysi, koivunselkä
"Arjesta ammentavat mutta sen tuolle puolen kurkottavat runokuvat sijoittuvat unen ja valveen rajamaille. Pihaluonnon kuvaus lomittuu saumattomasti runon puhujan sisäisiin tuntemuksiin. Kuten jo runosarjan nimessä, sanat kiinnittyvät yhteen kuin vuoteella toisiaan vasten painautuvat selät. Tuloksena on sanaliittoja, jotka merkitsevät enemmän kuin osiensa summa. "

Johanna Vainio, Tampere, runosarjasta Ei ohi, kohti
"Kuten otsikko kertoo, nyt ei kierrellä vaan puhutellaan suoraan. Mieleenpainuvia kohtaamisia, aitoja ihmisiä ja tunteita, tarkkanäköistä kuvausta, maanläheistä kieltä. Herkempi lukija saattaa huomata silmäkulmiensa kostuvan."

Palkitut tekstit ovat luettavissa Pirkanmaan kirjoituskilpailun verkkosivulla.

Pirkanmaan kirjoituskilpailu


Lisätietoja

Tampereen kaupunginkirjasto
Viestintäsuunnittelija
Emma Salmi
puhelin 0400 581 510
sähköposti [email protected]


Teksti Emma Salmi

Kuvat Eva Kallioranta