Siirry sisältöön

Tampereen Palvelukiinteistöt Oy aikoo ostaa kaupungilta useita sote-kiinteistöjä

Julkaistu 18.5.2021 16.55

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto puoltaa Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n valmistelemaa merkittävää kiinteistökauppaa. Yhtiö on tarjoutunut ostamaan kaupungin sote-kiinteistöomaisuuteen kuuluvat 7 kiinteistöä kaupassa, jonka arvo on 44,7–52 miljoonaa euroa. Lopullinen kauppahinta määräytyy myöhemmin. Kaupunki haluaa myydä kiinteistöt ennen sote-uudistusta ja on tarjonnut niitä Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n ostettavaksi.

Kiinteistökokonaisuuteen kuuluvat Kissanmaan Perhetukikeskus, Leinolan Perhetukikeskus, Toimintakeskus Tuomikallio, Linnainmaan hyvinvointikeskus, Tammelakeskus, Hervannan toimintakeskus ja Hervannan paloasema. Kiinteistöjen ikähaarukka on suuri. Esimerkiksi Tammelakeskuksen vanhimmat osat on rakennettu vuonna 1939, kun taas Tuomiokallion toimintakeskus on vuodelta 2005.

Sote-kiinteistöjen kauppa kaksinkertaistaisi yhtiön liikevaihdon ja taseen loppusumman. Tampereen Palvelukiinteistöt Oy on kokonaan kaupungin omistama kiinteistökehittäjä ja -sijoittaja. Yhtiö rahoittaa kaupan sekä omin varoin että nostamalla lainaa pankista. Sote-kiinteistöjen kauppahinta, kohteiden vuokrasopimukset ja rahoituspaketti muodostavat taloudellisen kokonaisuuden, joka mahdollistaa Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:lle tarkoituksenmukaisen ja kannattavan liiketoiminnan.

Kiinteistöjen kauppahinnat perustuvat ulkopuolisen asiantuntijan arviokirjoihin. Kiinteistöihin sisältyy selvityksen mukaan korkea, noin 12,2 miljoonan euron korjausvelka. Tampereen Palvelukiinteistö toteaa tehtäväkseen korjausvelan kasvun pysäyttämisen ja suunnitelmalliset investoinnit korjausvelan alentamiseksi. Näin turvataan kiinteistöjen turvallinen käyttö pitkälle tulevaisuuteen.

Konsernijaosto käsitteli asiaa 18.5.2021 ja esittää kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi, että Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n sijoitetun vapaan pääoman rahastoon tehtäisiin enintään 5 miljoonan euron pääomasijoitus.


Lisätietoja

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja
Arto Vuojolainen
puhelin 050 345 1397
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell