Siirry sisältöön

Tredun opiskelijat pääsivät oppimaan vaikuttamisesta Vaikuta!-päivässä

Julkaistu 11.5.2021 13.06

Kasvatus- ja ohjausalan opiskelijat järjestivät perjantaina yhteistyössä Tampereen nuorisopalveluiden kanssa Vaikuta!-päivän Tredu Santalahdentien toimipisteessä. Päivän tarkoituksena on kannustaa nuoria vaikuttamaan ja tutustuttaa heidät erilaisiin vaikuttamisen muotoihin.

Tredun opiskelijat keräsivät kaupungin eri palveluista ajankohtaisia asioita, joihin osallistujat pääsivät vaikuttamaan. Päivän aikana opiskelijat pääsivät muun muassa kehittämään omaa kulttuurista unelmaprojektia Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -hankkeeseen, suunnittelemaan tapahtumaa tai toimintaa Masseista mahiksia -rahalla, ideoimaan ilmasto- tai ympäristötempausta Ekokipinä-hankkeeseen ja suunnittelemaan tulevaisuuden Tamperetta kaupungin strategiatyöhön. Opiskelijoiden lisäksi päivässä oli mukana useita yhteistyökumppaneita suunnittelemassa ja toteuttamassa päivää sekä tarjoamassa voittajaryhmille huikeita palkintoja.

– Päivä tuntui mukavalta ja se oli ihanaa luksusta normaalien koulupäivien keskelle. Opimme vaikuttamaan ja vaikuttamisen eri muotoja. Opimme myös uusia logoja ja organisaatioita, jotka voivat olla hyödyksi tulevaisuudessa. Lisäksi opimme tapahtumien järjestämisestä ja niissä huomioitavista asioista, kertovat päivään osallistuneet opiskelijat Alisa Immonen, Tuovi Kokko ja Julia Honkala

Päivän suosikkitehtäväkseen kolmikko nostaa tehtävän, jossa pääsi keksimään riimin tai räpin, jonka täytyi sisältää sanat nuori, rakkaus, valtio ja verot.

Teksti: Jenna Vihervaara ja Tuomas Lybeck


Lisätietoja

Nuoriso-ohjaaja
Justiina Lampila
puhelin 040 672 6742
sähköposti [email protected]