Siirry sisältöön

Oman kaivon kunto kannattaa tarkastaa keväisin

Julkaistu 11.5.2021 11.23

Edes huolella ja taidolla rakennettu kaivo ei pärjää ilman säännöllistä huoltoa. Kaivonomistajien tulisikin säännöllisin väliajoin tarkistaa oman kaivonsa kunto ja rakenteet sekä tehdä tarvittavat korjaukset.

Mikäli kaivon rakenne on vaurioitunut, sade-, sulamis- ja tulvavesien mukana kaivoon voi päätyä epäpuhtauksia, joista voi olla haittaa terveydelle. Kaivo joudutaan desinfioimaan, jos sinne on päässyt terveydelle haitallisia mikrobeja. Ennen desinfiointia on tärkeää korjata saastumisen syy, jotta tilanne ei uusiudu.

Kaivo on kunnostettava ja puhdistettava silloin, jos sade- ja sulamisvesiä pääsee kaivon sisälle, esimerkiksi kaivon kannen raoista. Myös pieneliöt ja jyrsijät voivat tunkeutua heikkojen kansirakenteiden läpi kaivoon.

Kaivonomistajien tulisikin säännöllisin väliajoin tarkistaa oman kaivonsa kunto ja rakenteet sekä tehdä tarvittavat korjaukset. Jos kaivo on ollut pitkään käyttämättä, kannattaa veden laatu tarkistaa ja tarvittaessa tutkituttaa paikallislaboratoriossa ennen kuin vettä alkaa juoda tai käyttää ruoanlaittoon.

Muutenkin kaivovesi kannattaa tutkituttaa vähintään kolmen vuoden välein ja aina ennen uuden kaivon käyttöönottoa.

(Lähde: THL:n tiedote Oman kaivon kunto kannattaa tarkistaa keväällä: sade ja sulamisvedet voivat pilata veden ja aiheuttaa vatsataudin)

Lisätietoa kaivon kuntoon ja juomaveden laatuun liittyvistä asioista:


Lisätietoja

Terveystarkastaja
Markus Saarinen
puhelin 040 178 9026
sähköposti [email protected]