Siirry sisältöön

Keskustan puistojen viikonloppusiivoukset alkavat vappuna

Julkaistu 29.4.2021 12.44

Keskustan viheralueiden sekä torien ja aukioiden kesäaikaiset viikonloppusiivoukset aloitetaan vappupäivänä 1.5.2021. Vappua vietetään taas koronan takia ilman perinteisiä vapputapahtumia, mutta keskustaan Koskipuistoon ja Kirjastonpuistoon lisätään vapuksi isoja roska-astioita.

Puita ja sinililjoja Koskipuistossa
 

Myös keskustan puistojen suihkulähteet Keskustorilla, Näsinpuistossa, Eteläpuistossa ja Pyynikin kirkkopuistossa sekä Tammelassa Eemil Aaltosen puistossa avataan vapuksi. Narsissit saavat koristaa keskustaa vielä vapun ajan, mutta ensi viikolla alkavat orvokkien istutukset keskustan kukkaryhmiin sekä ruukkuihin. Keskustaan istutetaan noin 9500 orvokkia.

Bajamavessoja ei keskustaan tänä vappuna tuoda, mutta yleisökäymälät muun muassa Kirjastonpuistossa, Koskipuistossa ja Arboretumissa ovat auki.

Lisää alueita viikonloppusiivousten piiriin

Keskustan alueen viheralueita, torialueita ja aukioita on siivottu kesäviikonloppuisin jo pitkään. Lauantaisin ja sunnuntaisin siivotaan Koskipuistoa, Kirjastonpuistoa, Näsinpuistoa ja Pyynikin kirkkopuistoa ja Pyynikkiä uimarannan ja kesäteatterin ympäristöä, Hämeenpuistoa, Eteläpuistoa, Sorsapuistoa ja Emil Aaltosen puistoa. Siivouksen yhteydessä tyhjennetään puistojen roska-astiat ja alueelta kerätään irtoroskat pois.

Viikonloppusiivousten määräaikoja on tarkennettu ja aikaistettu. Siivoustyöt tulee olla tehtynä pääsääntöisesti kello 12 mennessä ja Koskipuistossa, Kirjastonpuistossa, Hämeenpuistossa kello 10 mennessä.

Tänä kesänä uutena alueena viikonloppusiivousten piiriin otetaan Arboretum ja ruusutarha juhannuksesta alkaen. Arboretumia puhdistetaan sunnuntaisin ja tarvittaessa myös lauantaisin. Uusi siivottava alue vapusta alkaen on myös Santalahdenpuisto, jota siivotaan sunnuntaisin. Siivousaluetta laajennettiin myös Eteläpuistossa.

Tori- ja katualueista koneellisesti puhdistetaan Laukontori, Pyynikin uimarannan ja kesäteatterin pysäköintialueet, rautatieaseman edusta, linja-autoasema, Hämeensilta, Keskustori ja Pakkahuoneenaukio.

Työpäällikkö Teemu Kylmäkoski Tampereen Infrasta muistuttaa vielä, ettei kenelläkään ole oikeutta roskata yleisiä katu- tai puistoalueita, roskaaminen on myös laissa kielletty ja muutenkin vastuun siirtämistä toisille.

– Jos puistoroskis on täynnä, voi roskan viedä seuraavaan roska-astiaan tai vaikkapa omaan jäteastiaan.


Lisätietoja

Tampereen Infra Oy:
Työpäällikkö
Teemu Kylmäkoski
puhelin 040 8016376


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen