Siirry sisältöön

Tammelan stadionista valmistui hanke-esittelyvideo

Julkaistu 20.4.2021 8.41

Tammelan uuden stadionin toteutussuunnitelmat ovat tarkentuneet ja niiden on tarkoitus valmistua toukokuun 2021 aikana. Tavoitteena on tehdä hankkeen toteutuspäätökset touko-kesäkuussa, jolloin rakentaminen voidaan käynnistää kesällä 2021. Suunnitelmien mukaan stadion voitaisiin ottaa käyttöön marraskuussa 2023.

Ilmakuva Tammelan stadionista
 

Tammelan stadionin perustana on vuoden 2014 arkkitehtuurikilpailun voittajaehdotus "Hattutemppu". Stadion sijoittuu Kalevan puistotien, Tammelankadun, Salhojankadun ja Ilmarinkadun rajaamaan kortteliin. Hankkeeseen kuuluvat jalkapallostadion, viisi asuinrakennusta sekä liike- ja pysäköintitiloja. Rakennettavaa kerrosalaa on yhteensä 29 000 kerrosneliömetriä.

Uusi stadion korvaa Tammelan jalkapallokentän ja valmistuttuaan vastaa jalkapallon harrastajamäärien ja yleisösuosion kasvuun sekä parantaa lajin toimintaedellytyksiä sekä paikallisesti että kansallisesti. Stadion täyttää 8000 hengen katsomoineen UEFA:n korkeimman eli neloskategorian vaatimukset, mikä mahdollistaa korkean tason kansainväliset ottelut. Euroopan jalkapalloliitto UEFA on myöntänyt stadionille HatTrick-investointiavustusta 1 miljoona euroa, joka on tähän mennessä suurin Suomeen UEFA:lta saatu avustus. Lisäksi Tammelan stadionin hankkeelle myönnettiin opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamiselle tarkoitettua valtionavustusta 750 000 euroa.

Stadionin ulkoasun tunnusomaisin piirre on päätykatsomoiden ripustetut katokset, ja rakentamisen päämateriaaleja ovat teräs, betoni ja lasi. Yleisön sisäänkäynnit sijoittuvat stadionin etelä- ja pohjoispäätyihin. Stadionia rajaavat asuinrakennukset itä- ja länsipuolella.

Stadion, asunnot ja alatila suunnitellaan ja toteutetaan hankkeen osapuolten yhteisenä integroituna projektitoteutuksena. Hankkeessa ovat mukana Tampereen kaupunki, Pohjola Rakennus Oy Suomi, YIT Suomi Oyj ja JKMM Arkkitehdit Oy. Stadionhankkeen tilaajana on Tampereen kaupunki ja toteuttajana Pohjola Rakennus Oy Suomi. Salhojankadun asuntohankkeen toteuttajana on Pohjola. Kalevan puistotien asuntohankkeen sekä alatilan, jossa on liiketilaa ja koko stadionkorttelia palveleva pysäköintilaitos, toteuttajana on YIT. Hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa JKMM Arkkitehdit Oy.

–Tammelan stadion on 2020-luvun keskeisiä liikuntapaikkahankkeita, joka samalla täydentää laadukkaasti Tammelan kaupunkikuvaa. Hankekokonaisuus on ollut haastava, mutta nyt etenevällä ratkaisulla pystytään toteuttamaan myös laadukasta asumista ja monipuolisia palveluita vahvistamaan Tammelan elinvoimaa, toteaa apulaispormestari Jaakko Stenhäll Tampereen kaupungilta.

Noin 6 minuutin pituinen Tammelan stadionin esittelyvideo on katsottavissa oheisen linkin sivulta.


Lisätietoja

Hankepäällikkö
Antti Lakka
puhelin 040 553 8008
sähköposti [email protected]

Kiinteistöjohtaja
Virpi Ekholm
puhelin 0400 205 044
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki

Kuvat Havainnekuva Tammelan stadionista