Siirry sisältöön

Tampereen stadionin rokotuspaikka Ratinassa aukeaa 8.3. – ensimmäisenä rokotetaan yli 80-vuotiaita

Julkaistu 26.2.2021 14.49

Koronarokotukset Ratinassa Tampereen stadionin liikuntasaleissa alkavat 8. maaliskuuta 2021. Ensimmäisenä Ratinaan rokotukseen pääsevät yli 80-vuotiaat tamperelaiset, joiden rokotukset keskitetään pääosin Ratinaan rokotusyksikön auettua. Rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella.

Ratinan rokotuspaikka on Tampereen stadionin liikuntasaleissa.
Ratinan rokotusyksikkö on stadionin suvannon puoleisella sivulla. Sinne kuljetaan Ratinan rantatietä pitkin.

Rokotteet saapuvat pienissä erissä, siksi Ratinan rokotusyksikköön (Ratinan rantatie 1) aikoja annetaan tässä vaiheessa viikoksi kerrallaan. Nyt ajan voi varata 8.3. alkavalle viikolle. Rokotusaikoja lisätään sitä mukaan kuin rokotteita saadaan lisää.

Yli 80-vuotiaiden eli vuonna 1941 tai sitä ennen syntyneiden ei välttämättä tarvitse itse varata aikaa, sillä terveysasemien työntekijät soittavat tähän ikäryhmään kuuluville ja sopivat rokotusajasta. Terveysasemalta tulevissa puheluissa ei sovita rokotusaikoja kotiin, ainoastaan rokotuspisteisiin terveysasemille ja nyt Ratinaan. Soitot on aloitettu yli 90-vuotiaista ja niissä edetään ikävuosi kerrallaan nuorempiin, jotka eivät ole itse varanneet rokotusaikaa.

Jos ajan haluaa varata itse, sen voi hoitaa verkossa: ajanvaraus koronarokotukseen tai puhelimitse soittamalla terveyspalvelujen neuvontaan 03 5657 0023 (joka päivä klo 7‒22) tai omalle terveysasemalle (ma‒to klo 8‒16, pe klo 8‒15).

Jos rokotusaika halutaan varata samalla myös yli 80-vuotiaan kanssa samassa taloudessa asuvalle omaishoitajalle tai yli 70-vuotiaalle, on aika varattava puhelimitse. Verkkoajanvarauksen kautta tämä ei ole mahdollista.

Yli 80-vuotiaiden rokotukset alkoivat Tampereen terveysasemilla 15.2.2021. Yli 80-vuotiaita rokotetaan Pfizer-Biontecin rokotteella, joka on haastava muun muassa säilytyksen ja kuljetuksen kannalta, sen vuoksi tämän ikäryhmän rokotukset siirretään Ratinaan 8.3. alkaen.

Lisätietoja Ratinan rokotusyksiköstä:

Karttakuva Ratinan rokotusyksikön sijainnista, bussipysäkeistä ja pysäköintipaikoista.
Suurenna kuva hiirellä klikkaamalla.

Riskiryhmään 1 kuuluvien 60–69-vuotiaiden rokotukset jatkuvat terveysasemilla

Tampereella on käynnissä myös rokotukset 60–69-vuotiaille tamperelaisille, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Nämä rokotukset jatkuvat terveysasemilla Ratinan avautumisen jälkeenkin.

Riskiryhmien rokotukseen ajan voi varata mille tahansa kaupungin terveysasemalle. Myös Mehiläisen Oma Lääkärisi Hervanta, keskusta ja Tesoma rokottavat rokotusvuorossa olevaan riskiryhmään kuuluvia 60–69-vuotiaita asiakkaitaan. Ajan rokotukseen voi varata verkossa: Ulkoinen linkkiVaraa aika verkossa koronarokotukseen Ajat näkyvät vain 60 - 69-vuotiaille. tai soittamalla terveyspalvelujen neuvontaan 03 5657 0023 (joka päivä klo 7‒22) tai omalle terveysasemalle (ma‒to klo 8‒16, pe klo 8‒15).

Moni on kysynyt, miksi 60–69-vuotiaiden riskiryhmän 1 rokotukset on aloitettu Tampereella ennen 70–79-vuotiaiden rokotuksia. Suomeen tulee tällä hetkellä kolmea eri rokotetyyppiä. Kahta näistä annetaan 70 vuotta täyttäneille (Pfizer-Biontech ja Moderna). Näitä rokotteita Tampere on saanut sen verran, että yli 80-vuotiaiden rokotukset on voitu käynnistää, mutta vielä rokotteita ei ole riittävästi 70–79-vuotiaiden rokotusten aloittamiseen. Lisäksi Tampere on saanut kolmatta rokotetta, AstraZenecaa. Kansallisen ohjeistuksen mukaan AstraZenecaa saa antaa vain alle 70-vuotiaille, koska sen tehosta tätä iäkkäämmille ei ole vielä riittävästi tutkimustietoa. Tämän vuoksi AstraZenecan rokotteella on aloitettu 60–69-vuotiaiden lääketieteelliseen riskiryhmään 1 kuuluvien rokotukset.


Lisätietoja

Ylilääkäri
Kati Myllymäki
puhelin 040 801 6905
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala

Kuvat Mari Pentinniemi ja Veli-Matti Lahdenniemi