Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki tukee nuorten 4H-yrittäjyysmallin laajentamista

Julkaistu 24.2.2021 17.20

Tampereen kaupunki tukee tänä vuonna 9000 eurolla Tampereen 4H-yhdistyksen uutta liikkuvaa, nuorille suunnattua BusinessLab-toimintaa nuorten yrittäjyyden edistämiseksi. Elinvoima- ja osaamislautakunta päätti avustuksen myöntämisestä 24.2.2021.

4H-toiminta kannustaa nuoria työelämään ja yrittäjyyteen: Suomen 4H-liitossa on jo aiemmin kehitetty 4H-yritysmalli, jossa yrityksen voi perustaa jo 13-vuotiaana ja harrastuksenomaista yritystoimintaa voi jatkaa 28-vuotiaaksi asti. Nuori saa tuekseen yritysohjaajan ja hän käy 4H-yrityskurssin.

Jotta nuorten osallistumismahdollisuudet 4H-yrittäjyyteen laajenisivat, Suomen 4H-liitto on kehittänyt uuden 4H BusinessLab -toimintamallin. Sen toiminta on käynnistetty toissa vuonna Helsingissä, Seinäjoella ja Oulussa. Uusi toimintamalli on saanut nuorten parissa hyvän vastaanoton.

Liikkuva toimintamalli tavoittaa enemmän nuoria

Uuden BusinessLab-toiminnan tavoitteena on perustaa useamman kunnan alueella liikkuva toimintamalli ja järjestää kaikille nuorille avoimia yrityskursseja ja uutta yritystoimintaa synnyttäviä ideamyllyjä. Tavoitteena on tehdä yhteistyötä perusopetuksen yläkoulujen ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen kanssa. Ammatillisen koulutuksen opiskelijat voisivat 4H-yrittäjänä toimiessaan saada myös opintopisteitä vapaavalintaisina opintoina ja työllistää itsensä opintojen aikana joko kesätyönä tai ympärivuotisesti.

Suomen 4H-liitto on saanut käynnistämistuen BusinessLab-toimintaan viime vuonna Tampereen Kauppayhdistyksen säätiöltä ja jatkorahoitusta myös vuosille 2021–2022. Yhdistys hakee osarahoitusta Tampereen seutukunnan kunnilta ja etsii myös muita yhteistyökumppaneita.

Rahoitus käytetään muun muassa yrityskoordinaattorin palkkaamiseen, matkakuluihin, materiaaleihin ja nuorten yrityskurssien kuluihin. Yhdistys on hakenut kaupungilta saman verran rahoitusta myös ensi vuodelle. Lautakunnan päätöksen mukaan ensi vuodelle haettu avustus myönnetään tammikuussa 2022, mikäli kaupunginvaltuusto myöntää talousarviossaan tarvittavan määrärahan.

Mahdollisuus saada ensimmäinen työkokemus

4H-yritysten lukumäärä on noussut tasaisesti, ja vuonna 2019 Suomessa toimi kaikkiaan 1412 4H-yritystä. Toimintamalli on mahdollistanut yrittäjyyden myös sellaisille nuorille, joiden omassa lähipiirissä ei ole yrittäjiä. Se voi olla monelle nuorelle mahdollisuus saada ensimmäinen työkokemus ja harjoitella myyntiosaamista ja asiakaspalvelua.

4H-yrittäjäksi ryhtyminen kiinnosti nuoria erityisen paljon keväällä 2020, kun perinteisiä kesätöitä oli tarjolla vähemmän. 4H-yritys on tarjonnut nuorelle mahdollisuuden työllistää itse itsensä. Myös tuleva kesä tuo haasteita nuorten työllistymiselle.

4H-järjestö on useissa maissa toimiva lasten- ja nuortenjärjestö, jonka toimintaan kuuluvat esimerkiksi kerhot. Vanhemmille lapsille ja nuorille järjestö tarjoaa erilaisia koulutuksia ja kursseja, jotka opastavat nuorta kohti työelämää. Yhdistyksen toiminta tukee kaupungin tavoitteita muun muassa lasten- ja nuorten hyvinvointierojen kaventamisessa sekä nuorten koulutus- ja työllistymispolkujen varmistamisessa.


Lisätietoja

Elinkeinojohtaja
Timo Antikainen
puhelin 050 321 1279
sähköposti [email protected]

Apulaispormestari
Jaakko Stenhäll
puhelin 045 137 8505
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen