Siirry sisältöön

Tampereen Ratikan viides vaunu saapuu viikonloppuna - Perjantaina on luvassa erityistä bongattavaa

Julkaistu 17.12.2020 11.43

Tampereelle saadaan viides raitiovaunu myöhään lauantai-iltana 19.12.2020. Ratikka alkaa olla koeajojen myötä tamperelaisille tuttu näky liikenteessä. Perjantai-iltapäivänä Tampereen Ratikan koeajoissa virittäydytään joulutunnelmaan.

Raitiovaunu
 

- Kaikkien vaunujen käyttöönotto on sujunut odotusten mukaisesti. Saamme vielä yhden vaunun kotipesään ennen joulua. Seuraava vaunu saapuu tammikuussa, Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen kertoo.

Tampereen Ratikan koeajoissa testataan niin raitiotiejärjestelmää kuin uusia raitiovaunujakin. Joulukuun 2. päivänä Ratikan liikennöinnistä vastaava VR aloitti myös liikenteenohjaajien koulutusajot. Niitä suoritetaan pääsääntöisesti arkipäivisin noin klo 8 ja 16 välillä. Ensi keväänä koeajoja tehdään myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Perjantaina 18.12. Ratikka liikkuu koeajoalueella noin klo 15.30 - 17.30 hieman viihteellisimmissä merkeissä. Ratikan voi bongata joulutunnelmissa keskustassa rautatieaseman ja Pyynikintorin välillä noin klo 16 - 17.

- On ollut mukava huomata, että ihmiset ovat kokeneet Ratikan koeajojen ja raitiotien rakentamisen vauhdikkaan etenemisen tuoneen positiivista väriä tähän koronan harmaaksi värjäämään arkeen. Haluamme kiittää tällä pienellä Tampereen Ratikan liikennöintiallianssin, eli Nyssen, Tampereen Raitiotie Oy:n ja VR:n tempauksella kaikkia Ratikan matkaa seuranneita ihmisiä, Tampereen Raitiotie Oy:n viestinnän asiantuntija Sari Mäkelä selventää.

Turvallisuus huomioon

Tempauksessa huomioidaan voimassaolevat koronarajoitukset. Tampereen Ratikan liikennöintiallianssi muistuttaa, että kaikkien Ratikkabongarien tulee muistaa maskisuositus sekä turvavälit niin toisiinsa kuin Ratikkaan.

Ratikka on pysyvä osa Tampereen liikennettä, joten kannattaa kerrata myös Ratikkakaupungin liikennesäännöt osoitteessa www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus

Liikennöintiallianssi

Tampereen Ratikan liikennöintiallianssi vastaa Tampereen Ratikan liikennöinnistä kokonaisuutena. Liikennöintiallianssin muodostavat Nysse – Tampereen seudun joukkoliikenne, Tampereen Raitiotie Oy ja VR.

Nysse vastaa Tampereen seudun joukkoliikennepalvelun järjestämisestä. Ratikka tulee osaksi Nyssen joukkoliikenneperhettä, ja käyttöön tulevat Nyssen lipputuotteet ja hinnat. Ratikkaliikenteen alkaessa reitit ja aikataulut löytyvät osoitteesta nysse.fi.

Tampereen Raitiotie Oy toimii Tampereen Ratikan liikennöintiallianssissa palveluintegraattorina yhdistäen joukkoliikennepalvelut, liikennöitsijän ja asiakkaat. Yhtiö vastaa tilaajana Tampereen raitiotieinfrastruktuurin rakentamisesta, kalustohankinnasta, rahoituksen järjestämisestä, Ratikan brändistä sekä raitiotiejärjestelmän toimivuudesta, kun liikennöinti alkaa vuonna 2021.

VR vastaa Tampereen raitiotien sujuvasta operoinnista, sisältäen sekä ratikan liikennöinnin että liikenteenohjauksen. Liikenteenohjaajat ja raitiovaununkuljettajat ovat VR:llä töissä ja VR vastaa heidän rekrytoinnistaan sekä koulutuksesta, joka toteutetaan yhteistyössä Tampereen Seudun ammattiopisto Tredun kanssa.


Lisätietoja

Tampereen raitiotie Oy
Kalustopäällikkö
Ali Huttunen
puhelin 040 8663 800
sähköposti [email protected]

Viestinnän asiantuntija
Sari Mäkelä
puhelin 040 800 4202
sähköposti [email protected]