Siirry sisältöön

Mun Tampere -joukkorahoitukseen mukaan 13 toimijaa

Julkaistu 23.10.2020 12.20

Tampereen kaupunki on valinnut 13 toimijaa mukaan Mun Tampere -joukkorahoitukseen. Mukaan valitut yhdistykset ja työryhmät käynnistävät syksyn aikana oman joukkorahoituskampanjansa Mesenaatti.me-palvelussa kerätäkseen rahoitusta toimintaan, joka tuo tamperelaisille iloa, viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Onnistuneet kampanjat saavat Tampereen kaupungin yhdeksi rahoittajakseen. Ehdollisen rahoituslupauksen lisäksi toimijat saavat kaupungilta sparrausta ja viestinnällistä näkyvyyttä.

Tyttö maalaa graffittia.
 

Tamperelaisilla yhdistyksillä, yhteisöillä ja työryhmillä oli tänä syksynä mahdollisuus hakea mukaan Mun Tampere -joukkorahoitukseen. Tampereen kaupunki halusi tukea tamperelaisille iloa, viihtyisyyttä tai yhteisöllisyyttä tuovia hankkeita, joiden rahoitus kerätään joukkorahoittamalla. Hakijoita oli 20, ja niistä valittiin mukaan 13.

– Hakijat ja hankkeet olivat ilahduttavan erityyppisiä, suunnittelija Lilli Siikasmaa kertoo. – Hakijoissa oli niin yhdistyksiä kuin työryhmiäkin. Uudenlaiset toimijat ovat siis löytäneet joukkorahoituksen yhtenä keinona rahoittaa hyvää ideaansa.

– Myös hankkeet olivat monimuotoisia samoin kuin niiden kohderyhmä. Mukana oli esimerkiksi hankkeita, joissa toiminta kohdistuu erityisherkkiin nuoriin, kehitysvammaisiin teatteritaiteen harrastajiin sekä niihin, joita kiinnostaa kansainvälinen verkostoituminen. Osassa hankkeista kerätään rahoitusta harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen, kulttuuritoimintaan sekä tapahtumien toteuttamiseen, Siikasmaa kertoo.

Mun Tampere -joukkorahoitukseen valitut toimijat ja hankkeet

  • Artteli-kumppanuusyhdistys ry: Hävikkiruokakaappi Artteliin
  • HSP Suomi ry: Rohkeasti herkkä! Hyvinvointia herkille nuorille -hanke
  • Pesäpuu ry: Sijaishuollon juhlapäivä Tampereella
  • Rientolan Setlementti ry: Pelasta Rientolan navetta!
  • SirkusRakkausPumPum ry: Lisää luvallista graffitiseinää!
  • Tampere Hacklab ry: Metallintyöstöä jyrsimällä
  • Tampereen kisatoverit ry / TKT-Nääsvääntö: Kädenvääntösalin perustaminen Tampereelle
  • Teatteri Telakka ry: Moro! Mekin ollaan mukana - Teatterista voimaa vuorovaikutukseen
  • Työryhmä Onkiniemi Ateljee: Onkiniemi Ateljee Yhteisötila
  • Työryhmä Susanna Uittomäki ja Hanna Saarinen: Tunnekivet alakouluihin helpottamaan huolista kertomista
  • Työryhmä, yhteyshenkilönä Janne Jämsä: Iloa ja yhteisöllisyyttä Teatterikaveri-hankkeella
  • Työryhmä, yhteyshenkilönä Kati Tähtinen: Iberoamerikkalainen kulttuurifestivaali festIBAL Tampere
  • Työryhmä, yhteyshenkilönä Kelly Keodara: Bloom

Jokainen voi tukea joukkorahoituskampanjaa

Mukaan valitut saavat kaupungilta ehdollisen rahoituslupauksen lisäksi sparrausta ja tukea kampanjan suunnittelu- ja toteutusvaiheessa. Kampanjat saavat myös näkyvyyttä kaupungin some-kanavilla ja tiedotteissa sekä Mesenaatti.me-palvelussa olevalla sivulla, joka kokoaa yhteen kaikki Mun Tampere -kampanjat.

Kampanjoja voivat rahoittaa kaupungin lisäksi yksityishenkilöt, yritykset ja muut toimijat. Kampanjoita voi tukea rahan lisäksi myös tarjoamalla niille tarvikkeita tai talkooapua sekä levittämällä niistä tietoa muille mahdollisille tukijoille.

– Näillä hankkeilla tuodaan Tampereelle ja tamperelaisille monenlaista hyvää. Kaupunkilaiset voivat nyt varmistaa, että nämä hankkeet saavat rahoituksen ja etenevät toteutukseen asti. Osallistua voi pienelläkin summalla aina kymmenestä eurosta alkaen, Siikasmaa toteaa.

Tampereen kaupunki kehittää yhdessä Tuusulan kunnan kanssa joukkorahoitusta Osallistuva rahoitus -hankkeessa, joka on osa Sitran Demokratiakokeilut 2020 -ohjelmaa.


Lisätietoja

Suunnittelija
Lilli-Nora Siikasmaa
puhelin 040 658 7593
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Kurela

Kuvat Johanna Kurela