Siirry sisältöön

Kulkureittimuutoksia Hämeensillan ja Hämeenkadun jalankulkuun

Julkaistu 1.10.2020 10.40

Hämeenkadulla, Hämeensillan alueella ja Hatanpään valtatien liittymässä tulee perjantaina 2.10. uusia liikennejärjestelyjä. Hämeensillan kivityöt ovat edenneet suunnitellusti ja sillan pohjoisreunan jalankulkuväylä avataan jälleen käyttöön. Hämeenkadun ylittävät suojatiet ravintola Tillikan, ravintola Puiston ja Koskipuiston kohdalla pysyvät ennallaan.

Kulkureittimuutos Hämeensillalla ja Hatanpään valtatien liittymässä (karttakuva)
 

Hatanpään valtatien ylittävä suojatie on pois käytöstä kiintoraidetöiden vuoksi.

Hatanpään valtatien Hämeenkadun liittymässä ylittävä suojatie otetaan samaan aikaan pois käytöstä liittymässä tehtävien ratalaatan pohjatöiden vuoksi. Jalankulku Hämeenkadulla ohjataan kadun pohjoisreunan kautta. Lähin Hatanpään valtatien ylittävä suojatie sijaitsee Verkatehtaankadun liittymässä. Suojatie Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien risteyksessä on pois käytöstä noin kolme viikkoa.

Raitiotieallianssi jatkaa edelleen myös Hämeensillan vieressä ravintola Puistoon johtavien portaiden uusimista. Töiden yhteydessä ilmeni, että portaiden kunto oli oletettua heikompi. Tämän vuoksi korjaustöitä joudutaan tekemään arvioitua laajemmin ja portaat saadaan valmiiksi lokakuun kuluessa. Töiden aikana Hämeensillan vierestä ei ole korvaavaa kulkuyhteyttä Hämeensillan ali. Itäpuolella kulkevaa jalankulku- ja pyöräilyväylää on kavennettu työmaa-alueen vuoksi.

Hämeenkadulla jatketaan kiveystöitä loppuvuonna vielä Keskustori–Hämeensilta–Koskikatu-osuudella, kadun molemmilla puolilla. Muut tämän vuoden osuudet kivitöistä eli Hämeensillan raitiotieosuus, Kuninkaankadun ja Aleksis Kiven kadun välinen kortteli sekä Koskikatu–Pellavatehtaankatu–Aleksanterinkatu-osuus ovat valmistuneet, pois lukien Aleksanterinkadun liittymä korvaavan bussireitin kohdalta. Raitiotien ajojohtimia asennetaan Hämeenkadulla syyskuun loppuun.

Hämeenkadun länsipään liikenne muuttui Hämeenpuiston liikennevalojen käyttöönoton myötä jälleen kaksisuuntaiseksi 21. syyskuuta. Katua ylittäessä kannattaa jatkossa huomioida myös suojateiden ja raitiotien ylityspaikkojen erot. Suojatiellä Ratikalla ja muilla ajoneuvoilla on väistämisvelvollisuus, ylityspaikoilla väistämisvelvollisuus puolestaan on jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä. Raitiotien liikennesääntöihin voi tutustua Tampereen Ratikan nettisivuilla kohdassa Ulkoinen linkkiliikenneturvallisuus .

Asiakaspalvelu:
Palvelupiste Frenckell
sähköposti [email protected]
puhelin 03 5656 4400
avoinna ma–pe klo 9 - 16.


Lisätietoja

Hämeenkatu, aluevastaava:
Kimmo Lahti
puhelin 040 863 0526

Hatanpään valtatie, lohkopäällikkö:
Olli Tuomisto
puhelin 040 8690 874