Siirry sisältöön

Koronakriisin neuvontapuhelin jatkaa lokakuun loppuun

Julkaistu 30.9.2020 12.46

Yksinyrittäjien korona-avustuksen haku päättyy tänään 30.9., mutta korona-ajan neuvontapalvelu jatkuu edelleen. Pirkanmaan yritysten koronakriisin neuvontapuhelin on avoinna vielä lokakuun ajan.

 

Vaikka hakuaika tukialusta.fi-verkkosivulla päättyy, voi kysymyksiä tulla vielä esimerkiksi liitteistä tai hakemusten käsittelystä. Meille voi soittaa matalalla kynnyksellä, autamme eteenpäin. Pirkanmaan kunnat ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön, kertoo kasvupalvelujen palvelupäällikkö Elina Wallin.

Puhelin palvelee yrittäjiä arkisin klo 9 - 16 numerossa 03 5656 5040. Yleistä koronakriisineuvontaa antaa Pirkanmaan Yrittäjät. Yksinyrittäjien korona-avustuksen neuvonnasta vastaa Tampereen kaupunki.


Tampereen kaupungilla meitä on ollut noin kahdeksan hengen porukka antamassa neuvontaa ja käsittelemässä hakemuksia. Erityisesti alussa moni yrittäjä kaipasi neuvontaa ja apua siihen, kuinka tulkita koronavaikutusten määrittelyn ohjeita, kertoo yrityskoordinaattori Jorma Salmi.

Pirkanmaan yritysten koronakriisin neuvontapuhelin avautui 14.4.2020.



Lisätietoja

Palvelupäällikkö
Elina Wallin
puhelin 041 730 2919
sähköposti [email protected]


Teksti Emilia Aakko

Kuvat Hanna Kirmanen