Siirry sisältöön

Tamperelaisia yksinyrittäjiä kutsutaan kartoittamaan osaamistaan

Julkaistu 22.9.2020 14.31

Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut tarjoaa yhdessä BearIT:n kanssa OSKAR-työkalun korona-avustusta hakeneiden yksinyrittäjien käyttöön. Työkalun avulla yrittäjät voivat kartoittaa omaa osaamistaan.

Pöydällä paperi jossa erilaisia kaavioita. Teksti: Oskar-osaamiskartoitus.
 

Tamperelaisten yksinyrittäjien on mahdollista kartoittaa osaamistaan. Tamperelainen ohjelmisto- ja työelämäpalveluihin keskittynyt BearIT tarjoaa rakentamansa työkalun ilmaiseksi yksinyrittäjien tukemiseksi.

- OSKAR-osaamiskartoitusta on aiemmin hyödynnetty työnhakijoiden osaamisen tunnistamiseen, ja meille tarjoutui mahdollisuus pilotoida sitä ensi kertaa myös yksinyrittäjien kohdalla. Työkalua testattiin jo kesäkuussa ja sitä kehitettiin saadun palautteen perusteella. Kesällä yksinyrittäjille tehdyn Innolinkin kyselytutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että lähes puolet yrittäjistä aikoo jatkossa panostaa oman ammatillisen osaamisensa kehittämiseen, kertoo kaupungin kasvupalvelujen erityisasiantuntija Jarno Hakanen.

- Korona-aikana yksinyrittäjät tarvitsevat paitsi taloudellista tukea, myös apua omien vahvuuksiensa hahmottamiseen. Toivomme, että OSKAR-työkalu voisi osaltaan tukea heitä tässä tilanteessa. Olemme yhteiskunnallinen yritys, jolle on luontevaa toimia vastuullisesti, joten tähän projektiin oli helppo lähteä, BearIT:n toimitusjohtaja ja yrittäjä Teemu Karhu toteaa.

OSKAR-osaamiskartoituksessa yrittäjä vastaa mm. liiketoimintaosaamista ja muita yrittäjyystaitoja koskeviin kysymyksiin. Kartoituksen avulla yrittäjän on helpompi tunnistaa oma ydinosaamisensa ja havaita omia kehittämistarpeitaan. Lisäksi yrittäjä voi kartoittaa oman ammattialansa tai jonkun muun alan substanssiosaamista. Kaupunki hyödyntää OSKAR-kartoituksen tuloksia paikallisten yrittäjien tarpeisiin osuvien palvelujen kehittämiseksi oppilaitosverkoston kanssa.

Kutsu OSKAR-kartoitukseen on lähetetty kaikille tamperelaisille yksinyrittäjille, jotka ovat hakeneet kaupungilta korona-avustusta. Jos et ole saanut kutsua, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla [email protected] OSKAR-osaamiskartoitus on avoinna yrittäjille 30.9.2020 saakka.

Tarjontaa yrittäjille suunnatuista koulutuksista ja niitä järjestävien oppilaitosten yhteyshenkilöiden tiedot löytyvät osoitteesta omavisio.fi/osaamo.


Lisätietoja

Erityisasiantuntija
Jarno Hakanen
puhelin 040 356 9126
sähköposti [email protected]

Palvelupäällikkö
Elina Wallin
puhelin 041 730 2919
sähköposti [email protected]


Teksti Emilia Aakko

Kuvat Hanna Kirmanen