Siirry sisältöön

Tampereen pormestari Lyly: ”Koronan torjunnassa tarvitaan kaikkia”

Julkaistu 16.9.2020 9.17

Pirkanmaan koronatilanne on pysynyt pitkään maltillisena. Tampereen pormestari Lauri Lyly muistuttaa, ettei tilanne ole vielä ohi.

– Koronatapauksia on Pirkanmaalla vielä maltillisesti, mutta tilanteen hallinta vaatii pitkäjänteisyyttä. Koronan torjunnassa tarvitaan meitä kaikkia. Jokainen voi itse vaikuttaa, hillitseekö hyvällä käsihygienialla, turvaväleistä huolehtimisella ja maskien käytöllä tautitilannetta vai pääseekö korona leviämään, painottaa pormestari Lyly.

Tampereen kaupunki ottaa koronatilanteen vakavasti.

– Kaupunki on linjannut koronaohjeistuksista, huolehtinut varotoimista kaupungin palveluissa työntekijöiden ja tamperelaisten turvaamiseksi ja suosittelee kaikille

Koronavilkku-sovelluksen lataamista puhelimiin. Lisäksi olemme muokanneet kaupungin järjestämiä suuria yleisötapahtumia ja siirtäneet niitä pidettäväksi turvallisilla tavoilla, esimerkiksi Tampereen päivän juhlinta järjestetään tänä vuonna verkossa.

Kaupunki on reagoinut mahdollisimman nopeasti, koska olemme halunneet turvata lasten ja nuorten turvallisen koulunkäymisen sekä varhaiskasvatukseen osallistumisen. Myöskin abiturienttien ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen on varmistettu järjestämällä altistuneille erillinen tila kirjoituksiin osallistumiseen.

Tampereen kaupungin kotisivuilla on kattava ohjeistus palveluiden turvalliseen käyttämiseen, toimintaohjeita tartuntaa epäiltäessä ja neuvoja testiin hakeutumiseen.