Siirry sisältöön

Tampereen kaupunginvaltuuston iltakoulu ja kokous maanantaina 7.9.

Julkaistu 4.9.2020 11.32

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina 7.9.2020 iltakouluun jo klo 15.00. Iltakoulussa ovat aiheina Tampereen raitiotien osa 2 ja seudullinen laajentuminen sekä Hiilineutraali Tampere 2030 –tiekartta. Iltakoulua voi seurata suorana lähetyksenä kaupungin sivuilta klo 15 alkaen.

Kaupunginvaltuuston kokous valtuustosalissa
 

Valtuuston kokous alkaa klo 17.00 ja päätettävänä on Tampereen kaupungin lausunto hallituksen esitysluonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta ja maakuntien perustamista koskevaksi lainsäädännöksi.

Valtuuston käsittelyssä on myös useita mielenkiintoisia asemakaavoja. Hervannan pohjoisosassa toteutetaan raitiotiehen tukeutuvaa täydennysrakentamista. Alueesta on järjestetty 2017 ideakilpailun. Täydennysrakentamisen myötä Hervannan keskusta laajenee ja mm. kevyen liikenteen yhteydet paranevat.

Tammelan kaupunginosassa osoitteessa Tammelan puistokatu 21 puolestaan ehdotetaan asemakaavamuutosta, joka mahdollistaa uuden asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelin rakentamisen. Aloitteen asemakaavamuutokseen on tehnyt tontin omistaja. Katutasoon on tarkoitus osoittaa liiketilaa sekä asumista tukevia palveluja. Korttelia kehitetään osana koko Tammelan kaupunginosan kokonaisuutta niin toiminnallisesti kuin kaupunkikuvallisestikin.

Vuoreksen Isokuusen alueen asemakaavalla täydennetään Isokuusen keskusta-aluetta. Kaavassa on Vuoreksen puistokatuun kytkeytyvä aukio, Hallinrinteelle, Lauhaharjanteelle ja Mistraalinkujalle kulkevat kävelyn ja pyöräilyn reitit sekä pieni puisto ja leikkipaikka Vuoreksen Puistokadun itäpuolelle. Asunnot sijoittuvat suurimmaksi osaksi kerrostaloihin, mutta asemakaava mahdollistaa myös mm. rivitalojen ja kerrospientalojen rakentamisen.

Rautatien ja Rantatien välissä sijaitsevan tulitikkutehtaan alueen asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalon rakentaminen, tarkistetaan asemakaavan suojelumääräyksiä, lasketaan rakennusoikeuden määrää sekä nostetaan tontin luoteispäähän tulevan rakennuksen kerroslukua yhdellä kerroksella. Asemakaavassa on myös kevyen liikenteen järjestelyjä.

Valtuusto kokous on etäkokous. Yleisö voi seurata kokousta suorana lähetyksenä kaupungin tampere.fi -nettisivuilta. Kokouksen kulkua voi seurata ja keskusteluun osallistua myös Twitterissä. Kokouksesta raportoi kaupungin viestintäyksikkö Twittertilillä @tamperelive ja tunnisteella #trevaltuusto. Suoran lähetyksen yhteydessä on kommenttipalsta, jonne voi lähettää kommentteja verkkolomakkeella tai tekstiviestinä.

Suora lähetys

Kokousta voi kuunnella myös radiosta: Ulkoinen linkkiRadio Moreeni


Teksti Anna-Maria Maunu