Siirry sisältöön

Vaitinaron vesillä alkaa suojaverhojen asennus ja uppopuiden poisto

Julkaistu 3.9.2020 13.18

Tampereen kaupunki teettää Näsijärvessä, Vaitinaron vesialueella, Hiedanrannan ja Pölkkyläniemen välisellä osuudella suojaverhojen asennusta ja uppopuiden poistoa lokakuun 2020 ja kesäkuun 2021 välisenä aikana. Työ saattaa vaikeuttaa Lielahden kartanolle johtavan Hiedanraitin liikennettä ja vesialueella liikkumista.

 

Suojaverhojen asennus ja uppopuiden poisto liittyvät suunnitellun Hiedanrannan vesistötäytön valmisteluun ja lahden turvallisuuteen. Toisinaan pintaan nousevat uppopuut ovat vaaraksi vesillä liikkujille. Puita on jäänyt vesistöön usean vuosikymmenen ajan Möljän laiturin toimiessa tukkien nostopaikkana alueen tehdastoiminnan aikakaudella. Suojaverhoilla estetään töistä aiheutuva veden samentuminen alueen ulkopuolella.

Hiedanrannan maa-alueella ommellaan ja kootaan suojaverhoa sekä asennetaan kellukkeita. Verhon asennus ja ankkurointi raskailla betonipainoilla toteutetaan lauttakalustolla, mikä edellyttää myös sukellustöitä. Tämän jälkeen aloitetaan uppopuiden poisto, kaivinkoneella lautalta käsin. Vedestä puut nostetaan proomuun, josta ne siirretään maalle Möljän alueella.

Työt Hiedanrannan maa-alueella alkavat syyskuun alussa (viikolla 36) työalueiden ja varastokenttien tasauksella. Tämän jälkeen suojausverhojen ompelua ja kokoamista varten pystytetään Möljän alueelle suojateltta. Vesialueiden asennus on suunniteltu alkavaksi lokakuun alussa (viikko 40) ja uppopuiden poisto lokakuun lopussa (viikolla 44). Uppopuiden poisto joudutaan todennäköisesti keskeyttämään talvella ja jatkamaan keväällä jäiden sulettua. Näin uppopuiden poiston arvioidaan päättyvän vasta kesäkuussa 2021.

Varovaisuutta vesillä ja Hiedanraitilla liikkuessa

Työt eivät estä lähialueella olevalla vesiväylällä liikkumista, mutta suojaverhojen asentamisen jälkeen uittotunnelille ja sen laitureille ja rantautumispaikoille ei pääse vettä pitkin. Työlautat ja -veneet sekä vedessä kelluvat suojaverhorakenteet havaitsee helposti vesialueella liikkuessa, sukellustöiden aikana paikalla on myös työvene sekä merkinnät. Valmiiseen suojaverhoon tulee myös erillisiä kellukepoijuja ja varoitusmerkkejä.

Veneilijöiden toivotaan turvallisuussyistä välttävän työmaan lähistöllä liikkumista sekä huomioimaan työmaa ja pidemmäksi aikaa veteen jäävä verhorakenne kellukkeineen. Purku ja lastaus maalla sekä työskentely ja vesialueelta rantautuminen tehdään kokonaisuudessaan Hiedanrannan puoleisessa päässä. Puiden siirto ja poisvienti rekoilla saattavat haitata Paasikiventieltä Hiedanrantaan kartanolle johtavan Hiedanraitin liikennettä.

Työn tilaajana on Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue ja urakoitsijana toimii Pimara Oy.

Hiednrannan suojaverho
Hiednrannan suojaverho kartalla (kuvan saa klikkamallla isommaksi)

Lisätietoja

Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue
Rakennuttamisjohtaja
Milko Tietäväinen
puhelin 040 506 8600
sähköposti [email protected]

(Paikalla 7.9. alkaen)
Rakennuttajainsinööri
Petri Leppänen
puhelin 050 305 1402
puhelin 050 305 1402

Pimara Oy
Toimitusjohtaja
Vesa-Matti Mäkinen
puhelin 040 077 9120
sähköposti [email protected]

Kuljetuspäällikkö
Martti Lielahti
puhelin 040 533 8558
sähköposti [email protected]

Ramboll Oy Rakennuttajakonsultti
Pentti Häkkinen
puhelin 040 511 7333
sähköposti [email protected]