Siirry sisältöön

Lähde suojatiepäivystäjäksi turvaamaan lasten koulun alkua

Julkaistu 6.8.2020 13.34

Tampereen kaupunki toivoo mukaan vapaaehtoisia suojatiepäivystäjiä – kuka tahansa aikuinen voi ilmoittautua mukaan. Jo vartin apu on tärkeä. Suojatiepäivystyksiä järjestetään Tampereella lukuvuoden alussa torstain 13.8. ja keskiviikon 19.8. välisenä aikana.

 

Päivystyksissä heijastinliivein varustetut aikuiset varmistavat lasten turvalliset tienylitykset. Samalla kiinnitetään autoilijoiden huomiota siihen, että pienet koululaiset ovat jälleen liikenteessä. Päivystystä tehdään koulupäivän alussa noin klo 8 ja 9 välillä. Yksi päivystysvuoro kestää 15–20 minuuttia kohteesta riippuen.

Mukaan suojatiepäivystäjäksi voi ilmoittautua niin yksityiset ihmiset kuin yhdistykset, yritykset ja työpaikat. Ilmoittautuneiden joukossa ovat jo Tesoma-seura, seurakuntia ja vanhempainyhdistyksiä. Myös kaupungin liikennesuunnittelijat ovat jalkautumassa suojatiepäivystäjiksi. Edellisinä vuosina osallistujia on lisäksi ollut koulujen lähistöllä sijaitsevista yrityksistä; Rudus Oy:n työntekijät päivystivät viikon ajan Normaalikoulun edustalla.

Päivystettävänä 28 suojatietä

Suojatiepäivystys järjestetään Tampereella ensimmäistä kertaa näin laajana. Päivystettäviä kohteita on yhteensä 28 Tesoman, Kaarilan, Raholan, Linnainmaan, Atalan, Leinolan, Olkahisen, Lielahden, Wivi Lönnin koulujen sekä Svenska samskolanin ympäristöissä. Kohteet tavoittavat yhteensä noin 6 000 oppilasta, mikä on yli neljännes koko kaupungin oppilasmäärästä. Päivystettävät kohteet on valittu yhdessä vanhempainyhdistysten ja opettajien kanssa koulujen lähistöltä vilkkaiden koulureittien varrelta. Jokainen suojatiepäivystäjä varaa itselleen sopivan kohteen ja ajankohdan etukäteen.

Varaa kohde ja ajankohta suojatiepäivystykseen

Ilmoittautua voi koulujen alkuun saakka. Suojatiepäivystykset ovat osa Koulumatkojen kulkutapaan vaikuttamalla turvallisuutta -hanketta. Päivystyksistä on tavoitteena luoda vuosittainen kampanja ja laajentaa ne kaikille Tampereen alakouluille. Hanketta koordinoi Tampereen kaupungin liikennejärjestelmän suunnittelu. Hanke on saanut Traficomin liikenneturvallisuuden hankeavustusta.


Lisätietoja

Liikenneinsinööri
Heljä Aarnikko
puhelin 040 806 4917
sähköposti [email protected]

Yhteyshenkilö
Laura Mansikkamäki
puhelin 050 537 7424
sähköposti [email protected]


Teksti Sanna Ovaska

Kuvat Laura Mansikkamäki / Sitowise