Siirry sisältöön

Keskustan elävöittämisen toimenpiteistä saatiin noin 50 hakemusta

Julkaistu 11.6.2020 10.55

Kun koronatilanteeseen liittyviä rajoituksia kesäkuun alusta lähtien purettiin, Tampereen kaupunki päätti osana kesän elävöittämistoimia järjestää haun kahviloiden ja ravintoloiden terassien laajentamiseen, tapahtumamökkien vuokraamiseen ja liikkuvien elintarvikehuoneistojen sijoittamiseen. Lisäksi oli mahdollista hakea kaupungin omistamia kalusteita ravintolatoimijoiden käyttöön.

Tampereen pormestarin Lauri Lylyn mukaan haulla haluttiin edistää erityisesti kriisistä kärsineen ravintolatoiminnan toipumista.

- Kaupunki tukee alueen elinvoimaa ja auttaa yrityksiä sekä yrittäjiä kaikin mahdollisin keinoin. Tärkeintä on toimia ripeästi ja saada palvelut sujuviksi, jotta mahdollisimman moni pystyy jatkamaan toimintaa pahimman korona-kriisiajan yli. Rajoituksien poistuessa on voitava laajentaa elämys- ja tapahtumapalveluja hallituksen ohjeita noudattaen, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly.

Ensimmäinen haku oli 27.5-3.6.2020. Siihen saatiin yhteensä noin 50 hakemusta. Noin 20 hakemusta koski terassialueen laajentamista ja 20 elintarvikekärryn tai tapahtumamökin vuokraamista. Noin kymmenessä hakemuksessa oltiin kiinnostuneita lainaamaan kaupungin kalusteita.

Kaikki hakemukset on käyty läpi ja tarkistettu paikan päällä niiden toteutuskelpoisuus sekä ympäristöön vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi liikenneturvallisuus.

- Noin puolet hakemuksista on suoraan toteutuskelpoisia. Osaan ehdotuksista olemme pyytäneet lisäselvitystä. Muutamia hakemuksia jouduttiin hylkäämään, koska niissä esitetty palvelun sijainti tai konsepti todettiin hankalasti toteutettavaksi. Kaikissa tilanteissa on tärkeää, että varmistetaan sekä jalankulkijoiden että pyöräilijöiden turvallinen liikkuminen ja esteettömät pelastustiet, kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki sanoo.

Kaupungin tavoitteena oli ensisijaisesti tukea liikkuvia elintarvikehuoneistoja, joista tarjoillaan ruokaa. Hämeenpuiston elävöittämiseksi ruokatarjontaa on haluttu keskittää Hämeenpuistoon. Alkoholin anniskelualueiden laajennukset on mahdollistettu nykyisten ravintolatoimijoiden terassilaajennuksilla, kokonaan uusien alkoholin myyntialueiden käyttöönottoa ei ole mahdollistettu. Myöntämisissä on tehty yhteistyötä poliisin, pelastuslaitoksen ja AVI:n kanssa.

3.6. päättyneeseen hakuun osallistuneille tiedotetaan päätöksistä mahdollisimman pian. Toinen haku on parhaillaan auki ja päättyy 14.6.2020.

Pyynikin kesäteatterin pysäköintialueelle matkaparkki

Osana elävöittämistoimia kaupunki on osoittamassa Pyynikin kesäteatterin pysäköintialuetta matkailuautojen parkkialueeksi. Matkaparkkikokeilu toteutetaan kesäteatterin pysäköintialueelle, kun teatterin esitysten peruuntumisen vuoksi pysäköintipaikat eivät ole tavanomaisessa käytössä. Kokeilu edistäisi kotimaanmatkailua Tampereelle ja seudulle. Alue on tarkoitus ottaa käyttöön juhannusviikon alussa, arviolta 16.6.2020, kun tarvittavat alueen merkinnät on saatu paikoilleen.

Lisäksi selvitetään, millä keinoin voitaisiin aktivoida pienimuotoista tapahtumatoimintaa keskustassa ja lisätä viihtyisyyttä. Kaupungin tapahtumapalvelut tukevat tapahtumajärjestäjiä antamalla opastusta ja neuvontaa turvallisen tapahtumatoiminnan järjestämiseksi.

Täksi kesäksi kaupunki myös palkkaa 16 nuorta vastuullisuusagenteiksi 15.6.2020 lähtien. Nuoret toimivat keskustan alueella neuvojina, opastajina ja kaupunkitilan siisteyden edistäjinä. Tämä parantaa osaltaan kaupunkitilan viihtyisyyttä ja siisteyttä ja mahdollistaa nuorten kesätyöllistämisen. Agenttien rekrytointi on parhaillaan menossa.


Lisätietoja

Kilpailukykyjohtaja
Anna-Kaisa Heinämäki
puhelin 040 639 7701
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki