Siirry sisältöön

Tampereella haettavana yhteensä 14 rivi- ja kerrostalotonttia

Julkaistu 8.6.2020 10.59

Tampereen kaupungin rivi- ja kerrostalotonttien haku on alkanut. Tarjolla on yhteensä 14 tonttia yhtiömuotoiseen asuntorakentamiseen Haukiluomasta, Hervantajärveltä, Kalevasta, Kumpulasta, Niemenrannasta, Ranta-Tampellasta sekä Vuoreksesta. Kaupungin tavoitteena on lisätä kaikissa kohteissa myös lapsiperheille sopivaa asuntorakentamista. Tonttien hakuaika on 3.6.–3.7.2020.

Kuva Kalevanrinteen asuntojen sisäpihalta.
 

Kumpulan ja Ranta-Tampella tontit myydään ja muut vuokrataan. Tontteja on tarkoitus luovuttaa sekä vapaarahoitteiseen että valtion tukemaan asuntotuotantoon. Yksi Hervantajärven tonteista sekä Niemenrannan tontit ovat haettavissa kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon tai asumisoikeustuotantoon. Kalevan tontille tulee sijoittua sekä vapaarahoitteista että kohtuuhintaista asuntotuotantoa. Lisäksi Ranta-Tampellan kaava mahdollistaa kohtuuhintaisten asumispalvelujen sijoittumisen tontille.

Kalevan ja Ranta-Tampellan tonttien hakijoiksi toivotaan hakijaryhmittymiä. Hakemuksen liitteenä tulee olla konseptikuvaus, jossa esitetyillä ideoilla varmistetaan hankkeen toteutuksellinen laatu, innovatiivisuus ja monipuolisuus muiden yleisten hakukriteerien lisäksi.

Ranta-Tampellan tontin ostajien tulee järjestää tontin suunnittelusta arkkitehtuurikutsukilpailu yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

– Tontti sijaitsee keskeisellä paikalla kanavan varressa. Kilpailun järjestämisellä pyrimme varmistamaan suunnitteluratkaisujen korkeatasoisen kaupunkikuvallisen ilmeen, toiminnallisen laadun sekä energiataloudellisuuden, kertoo tonttipäällikkö Aila Taura.

Vuoreksessa on yhdelle tontille varattu tilaa päivittäistavarakauppatoiminnalle. Etusijalla tässä kohteessa ovat rakentajan ja päivittäistavarakauppatoimijan yhteenliittymät. Lisäksi Vuoreksen tonteilla edellytetään, että rakennusten kantavan rungon ja julkisivujen tulee olla pääsääntöisesti puuta.

Yli puolet tonteista on rakennettavissa heti ja loput viimeistään vuoden kuluttua kesällä 2021.

Tarkempia tietoja tonteista ja hakuehdoista:


Lisätietoja

Tonttipäällikkö
Aila Taura
puhelin 050 351 8256
sähköposti [email protected]

Asuminen, yhtiömuotoiset asuntotontit



Teksti Raija Lindell