Siirry sisältöön

Kerro kokemuksiasi ja vastaa kyselyyn: miten poikkeusaika on vaikuttanut tamperelaisiin lapsiperheisiin?

Julkaistu 8.6.2020 9.57

Koronaviruksesta johtunut poikkeusaika on vaikuttanut voimakkaasti myös lapsiperheisiin. Tampereen kaupunki toivoo nyt tamperelaisilta perheiltä tietoa poikkeusajan kokemuksista. Kyselyyn voi vastata 21.6.2020 saakka.

Tampereen kaupunki kokoaa tietoa pohjaksi perheille tarjottavien palvelujen kehittämiseen ja parantamiseen. Palveluita kehitetään yhdessä yhteistyökumppaneiden, esimerkiksi järjestöjen ja yhdistysten kanssa.

Kyselyssä kysytään perheiltä esimerkiksi avun saamiseen, perheen taloudelliseen tilanteeseen sekä arjen muutoksiin liittyviä kokemuksia. Kyselyssä voi myös kertoa poikkeusajan vaikutuksista omaan työhön tai opiskeluun, perheen turvallisuudentunteeseen, vapaa-aikaan sekä mahdollisuuksiin tavata läheisiä ja ystäviä ja siihen, miten vanhempi on kokenut itse jaksaneensa poikkeusoloja.

Kyselyssä on monivalintakysymyksiä ja avoimia vastausmahdollisuuksia, jolloin kokemuksia voi kuvata halutessaan laajemmin. Kaikkiin kysymyksiin ei ole pakko vastata. Kyselyyn osallistutaan nimettömästi eikä yksittäisiä vastaajia pystytä tunnistamaan. Tulokset käsitellään koko kaupungin tasolla.

Kyselyyn vastaaminen kestää noin 5-10 minuuttia. Tulosten yhteenveto löytyy 30.6.2020 lähtien osoitteesta www.tampere.fi/tamperejunior .

Kyselyn järjestää Tampereen kaupunki, jonka tavoitteena on kaventaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointieroja.


Lisätietoja

Hyvinvointikoordinaattori
Johanna Riippi
puhelin 040 806 2736
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen