Siirry sisältöön

Nuorisovastaanotto auttaa nuoria mielenterveys- ja päihdeongelmissa

Julkaistu 11.5.2020 12.53

Tampereen kaupunki kehittää ja järjestää uudelleen nuorille suunnattuja mielenterveys- ja päihdepalveluja. Palvelut yhdistettiin toukokuun alussa uudeksi nuorisovastaanotoksi.

Värejä heijastava saippuakupla vihreällä heinänkorrella
 

Nuorisovastaanotto on yli 13-vuotiaille nuorille tarkoitettu, matalan kynnyksen hoitoa tarjoava yksikkö. Siihen ovat liittyneet nuorisopsykiatrian poliklinikka Tipotien hyvinvointikeskuksesta, nuorten päihdepoliklinikka Nuppo (Sarvis, Hatanpäänkatu) sekä yläkouluille jalkautuneet psykiatriset sairaanhoitajat ja ohjaaja.

Nuorisovastaanoton mielenterveyspalvelut on suunnattu 13–18 -vuotiaille nuorille, ja päihdepalvelut 13–25 -vuotiaille nuorille.

Nuorisovastaanottoa vahvistetaan tänä vuonna kolmella uudella mielenterveys- tai päihdepalvelujen asiantuntijalla, jotka aloittavat työssään touko-kesäkuun aikana. Tämän jälkeen nuorisovastaanotolla työskentelee kaikkiaan 27 nuorten mielenterveys- tai päihdeongelmiin erikoistunutta psykologia, psykiatrista sairaanhoitajaa, sosiaalityöntekijää, lääkäriä tai ohjaajaa.

Nuorisovastaanottoa on tavoitteena edelleen vahvistaa vuonna 2021, jolloin muun muassa nuorisoneuvolasta tulee osa nuorisovastaanoton palvelukokonaisuutta.

Tavoite: asiantuntevaa apua mahdollisimman varhain

Mielenterveys- ja päihdepalveluja pyritään jatkossa kehittämään ja suuntaamaan entistä enemmän nuorten tarpeisiin. Tavoitteena on, että nuori saisi konkreettista ja asiantuntevaa apua mielenterveys- ja päihdeongelmiinsa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Palvelut halutaan tuoda kaikkien nuorten saataville tasavertaisesti riippumatta esimerkiksi siitä, opiskeleeko nuori. Hoitoa halutaan suunnitella enemmän nuoren oman kehityksellisen tarpeen kuin iän tai opiskeluvaiheen ehdoilla, esimerkiksi vielä perheessä varttuvan tai jo itsenäistyvän nuoren tilanteessa.

Nuorisovastaanotto lisää merkittävästi yhteistyötään Ohjaamo Tampereen kanssa ja tiivistää yhteistyötä myös kaupungin muiden toimijoiden ja muun muassa yhdistysten kanssa. Nuoret halutaan mukaan kehittämään palveluja.

Uudistus lisää yhteistyötä myös nuorten mielenterveyspalvelujen ja päihdepalvelujen kesken.
– Mielenterveys- ja päihdeongelmat esiintyvät usein yhdessä, ja näissä tilanteissa voimme nyt paremmin hyödyntää toistemme osaamista, tiivistää palvelupäällikkö Tiina Tantarimäki.

Miten apua käytännössä haetaan?

– Mielenterveys- ja päihdeasioissa on hieman erilaiset polut hakeutua avun piiriin, Tantarimäki kertoo. Palveluiden yhteystiedot ja ohjeet yhteydenottoon löytyvät nuorisovastaanoton verkkosivuilta.

Kun on kyse päihdeongelmasta, vastaanotolle voi tulla ilman lähetettä: nuoren oma halu tulla riittää. Yhteyttä tapaamisen järjestämiseksi voi ottaa tulemalla itse paikan päälle (Walk in -palvelu ma-pe klo 10–11, Nuorten päihdepalvelut Nuppo, Hatanpääkatu 3 B), soittamalla tai lähettämällä sähköpostia.

– Kynnys on yritetty pitää mahdollisimman matalalla. Nimettömänä voi halutessaan käydä muutaman kerran, Tantarimäki lisää.

Kun on kyse mielenterveysongelmasta ja nuori käy peruskoulua, lukiota tai ammatillista oppilaitosta, ensisijaisesti häntä auttaa koulu- tai opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitaja, koulupsykologi tai –kuraattori, joihin nuori voi ottaa yhteyttä itse, tai hänen läheisensä. Myös koulun henkilökunta ohjaa avun tarpeessa olevan nuoren oman koulun opiskeluhuollon vastaanotolle. Jos nämä palvelut eivät yksin riitä, nuori saa apua nuorisovastaanotolta.

Jos alle 18-vuotiaalla nuorella on mielenterveysongelmia, hän ei opiskele eikä tiedä, minne hakeutua, hän voi ottaa yhteyttä nuorisoneuvolan psykologiin. Nuorisoneuvolan psykologin matalan kynnyksen palvelut on tarkoitettu nuorille, joilla ei ole mahdollisuutta hakeutua koulun tai oppilaitoksen opiskeluhuoltopalveluihin.

Myös Tampereella toimivaan Ohjaamoon voi ottaa yhteyttä.

– Aina, kun nuori ei tiedä, mihin mennä ja mistä lähteä liikkeelle, voi hakeutua Ohjaamoon. Nuorisovastaanotto tekee tiivistä yhteistyötä sekä mielenterveys- että päihdeasioissa Ohjaamo Tampereen asiantuntijatiimissä, painottaa Tiina Tantarimäki.


Lisätietoja

Palvelupäällikkö
Tiina Tantarimäki
puhelin 041 730 2292
sähköposti [email protected]

Ylilääkäri
Tuire Sannisto
puhelin 050 468 9166
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen