Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki linjasi henkilöstön matkustamista ja tapahtumien järjestämistä koskevat ohjeet koronaviruksen takia

Julkaistu 12.3.2020 19.19

Suomen hallituksen 12.3.2020 ilmoittamien rajoitustoimien pohjalta Tampereen kaupunki linjasi henkilöstön matkustamista ja tapahtumien järjestämistä koskevat varotoimet.

 

Kaupungin uuden linjauksen mukaan kaupungin henkilöstö ei matkusta kotimaassa lukuunottamatta aivan välttämättömiä virantoimitusmatkoja. Henkilöstö ei myöskään matkusta ulkomaille, ja kaikki koulujen ja oppilaitosten matkat sekä kotimaassa että ulkomaille on peruttu. Matkustusrajoitus ulottuu toukokuun loppuun asti.

Kaupungin toimipaikkoihin ei oteta vastaan ulkomaisia vieraita. Päiväkoteihin ja kouluihin ei oteta vastaan kotimaisia eikä ulkomaisia vierailijaryhmiä toukokuun loppuun asti.

Kaupungin toimipaikoissa suositellaan nyt etätyön tekemistä, mikäli se on mahdollista ja kokoukset pyritään järjestämään etänä.

Tapahtumien järjestämistä koskevan hallituksen suosituksen pohjalta Tampereen kaupunki linjasi, että yli 500 henkilön yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti. Lisäksi suositellaan, ettei muita pienempiäkään tapahtuma Tampereella järjestetä. Oppilaitosten järjestämät retket sisätiloihin perutaan, mutta esimerkiksi koulujen metsäretket ovat sallittuja. Kasvatus- ja opetuspalveluissa järjestettävä harrastava iltapäivätoiminta keskeytetään. Lisäksi suositellaan rajoittamaan kaikkea ei-välttämätöntä toimintaa, jossa ollaan lähikontaktissa muiden henkilöiden kanssa, kuten esimerkiksi harrastuksissa tai urheilussa.


Lisätietoja

Konsernijohtaja
Juha Yli-Rajala
puhelin 040 743 6356
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki