Siirry sisältöön

Linnainmaalla rakennetaan uuden Hipunkulman alueen katuja ja vesihuoltoa

Julkaistu 10.3.2020 10.41

Linnanmaalla aletaan rakentaa maaliskuun alkupuolella (viikolla 11) uuden Hipunkulman asuinalueen katuja. Alueelle rakennetaan kadun rakennekerrokset, vesihuolto ja katuvalaistus sekä kaapeloinnit. Työt valmistuvat heinäkuun loppuun mennessä. Hipunkulman asuinalue sijoittuu Sammon valtatien ja Linnainmaan puistokadun kulmaukseen.

Työt pyritään tekemään pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin kello 7 ja 20 välillä. Työt ovat normaaleja maarakennustöitä, mutta työstä saattaa aiheutua tilapäistä melua urakka-alueella.

Työn urakoitsija on Turtolan Kaivin Oy. Myös muut hankkeessa mukana olevat toimijat rakentavat hallinnoimiaan tietoliikenne- ja sähköjärjestelmiä.

Alueella tehdään myös oja- ja rumputöitä

Linnanmaalla kunnostetaan parhaillaan 1,5 kilometriä pitkää ojaa. Myöhemmin keväällä Hipunkulman alueelta kaivetaan Sammon valtatien alitse 55:n metrin pituinen rumpu. Ojaan ja uuteen rumpuun tullaan johtamaan uuden Hipunkulman alueen hulevedet.

Rumputyöstä aiheutuu haittaa liikenteelle. Työ valmistuu huhtikuun aikana, ja sen urakoi Maanrakennus Mikko Sallinen Oy.


Lisätietoja

Kadut, rakennuttaja Tampereen kaupunki:
Rakennuttajainsinööri
Petri Leppänen
puhelin +358503051402

Hipunkulman katujen rakennusurakka, Turtolan Kaivin Oy:
Työpäällikkö
Juha Mikkonen
puhelin 040 837 7242
sähköposti [email protected]

Vesihuolto, rakennuttaja Tampereen Vesi:
Rakennuttajainsinööri
Esko Lehtimäki
puhelin 050 345 0626


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen