Siirry sisältöön

Tampere lupautui vahvistamaan kestävää digitalisaatiota yhdessä EU:n 60 kaupungin kanssa

Julkaistu 4.2.2020 11.57

Tampereen kaupunki on allekirjoittanut Join, boost, sustain -julkilausuman, joka on tehty tehostamaan yhdessä kestävää digitalisaatiota EU:n kaupungeissa ja yhteisöissä. Julkilausuman on allekirjoittanut jo 60 kaupunkia.

 

– Julkilausuman keskeisenä tavoitteena on yhtenäinen, digitalisoitunut Eurooppa, jossa muutoksen tuomista taloudellisista ja yhteiskunnallisista hyödyistä voivat nauttia kaikki yhteisöt. Samalla varmistetaan, ettei ketään unohdeta, kertoo apulaispormestari Aleksi Jäntti.

Join, boost, sustain -julkilausuman allekirjoittajamaiden edustajat olivat koolla 31.1.2020 Euroopan komission järjestämässä CITIES Forum 2020 – Together we shape a sustainable urban future - konferenssissa Portugalin Portossa.

– Tampere haluaa toimia alustana ja mahdollistajana kansalaisille, järjestöille ja yrityksille, luoda kaupunkia yhdessä sekä asukkaiden että muiden kaupunkien kanssa. Verkostojen osana meillä on paremmat edellytykset vaikuttaa kansalliseen ja EU:n päätöksentekoon niin, että uuden teknologian hyödyntäminen kestävällä tavalla toimii yhtenä ajurina kaupungin ja koko yhteiskunnan kehittämisessä, sanoo konferenssissa Tamperetta edustanut Jäntti.

Julkilausumaa pidetään tärkeänä askeleena kehityksessä, joka aloittaa ns. eurooppalaisen tavan kaupunkien ja yhteisöjen digitalisoimiseen.

– Näin voidaan varmistaa, että EU säilyttää teknologisen johtoasemansa ilman, että joudutaan tinkimään eurooppalaisista arvoista ja monimuotoisuudesta tai yksilöiden digitaalisista oikeuksista, todetaan julkilausumassa.

Allekirjoittajakaupungit sopivat noudattavansa muun muassa seuraavia periaatteita toiminnassaan: kansalaiskeskeinen lähestymistapa, kaupunkilähtöinen lähestymistapa EU:n tasolla, kaupunki kansalaisvetoisena ja avoimena innovaatioekosysteeminä, tiedon eettinen ja yhteiskuntavastuullinen saatavuus, käyttö, jakaminen ja hallinnointi sekä eri teknologiat keskeisinä mahdollistajina.

Sitoumusten toteutumista vuoteen 2025 mennessä edistämään ja varmistamaan perustetaan johtoryhmä, jonka avulla saadaan yhdistettyä voimat ja resurssit. Sen avulla parannetaan vuoropuhelua ja yhteistyötä sidosryhmien kanssa kaupunkien ja yhdyskuntien kestävän digitalisoitumisen tehostamiseksi. Toimenpiteissä huomioidaan taloudelliset, tekniset ja oikeudelliset ulottuvuudet, koulutuksen ja valmiuksien kehittäminen sekä seuranta ja mittaaminen.

Konferenssin järjestivät Euroopan komissio ja Porton kaupunki.

Lisätietoja:
Apulaispormestari Aleksi Jäntti
puh. +358 40 727 3234
aleksi.jantti(at)tampere.fi

Kehityspäällikkö Laura Inha
Smart Tampere, Kestävä Tampere 2030
puh. +358 40 801 6035
laura.inha(at)tampere.fi


Teksti Raija Lindell

Kuvat Laura Inha