Siirry sisältöön

Lauri Savisaari Tampereen sivistyspalveluiden johtajaksi

Julkaistu 16.12.2019 14.35

Tampereen kaupungin sivistyspalveluiden johtajaksi valittiin 1.1.2020 alkaen YTM Lauri Savisaari, 51. Savisaari on toiminut vuoden 2017 alusta lähtien Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajana. Sitä ennen hän toimi tilaajapäällikkönä sivistyksen ja elämänlaadun edistämisen palveluissa Tampereen kaupungilla sekä sivistystoimentarkastajana Etelä-Suomen lääninhallituksessa.

Lauri Savisaari.
 

Sivistyspalveluiden johtajan tehtävä on kaupunkiorganisaatiossa uusi. Tampereen kaupunki uudistaa hyvinvointipalveluiden organisaatiota vuoden 2020 alusta lähtien. Hyvinvoinnin palvelualue jaetaan kahdeksi eri palvelualueeksi: sivistyspalveluiksi ja sosiaali- ja terveyspalveluiksi.

Uuden sivistyspalveluiden johtajan vastuulle kuuluvat kasvatus- ja opetuspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Johtajan vastuulla on koko palvelualueen johtaminen, hän myös vastaa strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Johtaja on kaupungin johtoryhmän jäsen ja toimii palvelutoiminnan johtajien esimiehenä sekä sivistys- ja kulttuurilautakunnan esittelijänä. Tampereen sivistyspalveluissa työskentelee kaikkiaan noin 5 000 työntekijää.

Johtajan tehtävän kelpoisuusvaatimuksina ovat ylempi korkeakoulututkinto ja strategisen tason johtamiskokemus. Tehtävään haki 32 henkilöä.


Lisätietoja

Konsernijohtaja
Juha Yli-Rajala
puhelin 040 743 6356
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki