Siirry sisältöön

Vanhusneuvosto: Toisen vanhusasiamiehen tehtävää ei saa lopettaa

Julkaistu 13.12.2019 14.48

Vanhusneuvoston tietoon on tullut, että Tampereen kaupungin aikomuksena on lopettaa toinen vanhusasiamiehen tehtävä. Vanhusneuvosto oli aikoinaan aloitteellinen vanhusasiamiesten saamiseksi kaupunkiin ja pitää ehdottaman tärkeänä, että kaupungissa vastaisuudessakin on kaksi vanhusasiamiestä.

Vanhusasiamiehen vakansseja perustettiin alun perin kaksi siksi, että apua ja neuvontaa tarvitsevat ikäihmiset ja heidän omaisensa saisivat aina kiinni vanhusasiamiehen. Vakanssien perustamisen jälkeen vanhusasiamiesten tehtävänkuva on kuitenkin laajentunut: vanhusasiamies on vanhuspalvelujen laatua koskevien asiakasvalitusten ja palautteiden käsittelijä, hän tekee yhteistyötä vanhusneuvoston sekä muiden ikäihmisten palvelujen toimijoiden kanssa. Palveluihin liittyvät ristiriitatilanteet ovat monimutkaistuneet ja vanhusten omaiset ja läheiset aiempaa tietoisempia oikeuksistaan.

Lisäksi vanhusasiamies käy valvontakäynneillä palveluntuottajilla, vierailukäynneillä eri yhdistyksissä ja edustaa kaupunkia eri tilaisuuksissa: tämä vanhusasiamiehen kansalaistyö ja yhteisötason neuvonta on tällä hetkellä yhtä tärkeää kuin varsinainen yksilö- ja tapauskohtainen neuvonta.

Vanhusneuvostolle on selvää, että yksi vanhusasiamies ei ehdi tätä vanhusneuvostoyhteistyötä ja kansalaistyötä tekemään vaan kaikki aika menee yksilö- ja tapauskohtaiseen neuvontaan, johon siihenkään se ei riitä. Tulevaisuudessa neuvontaa omassa asiassaan tarvitsevat saavat vanhusasiamiehen huonommin kiinni ja se tulee aiheuttamaan kipuilua ja kiukkuisia yhteydenottoja myös vanhusneuvostolle. Yhteydenotot ja asioiden selvittelytarpeet eivät tule jatkossa vähenemään, päinvastoin.

Vanhusneuvosto vaatii kaupunkia harkitsemaan uudelleen toisen vanhusasiamiehen tehtävän lopettamista. Molemmat vanhusasiamiehet tarvitaan. Tämä ei ole järkevä säästökohde.


Lisätietoja

Vanhusneuvoston puheenjohtaja
Tarja Jokinen
puhelin 040 560 6711
sähköposti [email protected]


Teksti Kirsi Nurmio