Siirry sisältöön

Tampereen kaupungin lukioverkon valmistelu etenee

Julkaistu 11.12.2019 18.48

Elinvoima- ja osaamislautakunta päätti hyväksyä Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen palveluverkkoselvityksen jatkovalmistelun pohjaksi kokouksessaan 11.12.2019.

Selvityksen mukaan kaupungin lukiot tarvitsevat pian lisätilaa, sillä lukio-opiskelijoiden määrä kasvaa nopeasti lähivuosina. Lukioverkkoselvityksessä on arvioitu väestöennusteen ja koulutukseen hakeutumistietojen perusteella, että Tampereen kaupungin lukioiden nykyiset tilat riittävät 2020-luvun puoliväliin. Muut Tampereen ja kaupunkiseudun lukiokoulutuksenjärjestäjät eivät ole olennaisesti lisäämässä opiskelijapaikkojaan.

Palveluverkkoselvityksessä tarkastellaan nykyisten tilojen käytön lisäämistä ja kolmea ratkaisukeinoa, jotka eivät ole toisiaan poissulkevia vaan toteutettavissa samanaikaisesti.

Ratkaisukeinoja selvityksessä ovat Hatanpään lukion toiminnan siirtäminen keskustaan, Tampereen teknillisen lukion kasvattaminen nykyisessä kiinteistössä tai Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella ja lukiopaikkojen lisääminen nykyisessä verkossa tilankäyttöä tehostamalla.

Hatanpään lukion siirtäminen peruskorjattavaan Pyynikintie 2:n kiinteistöön ja lukiokoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella edellyttävät, että niistä tehdään myöhemmin päätös erikseen.


Lisätietoja

Lukiokoulutuksen johtaja
Jorma Suonio
puhelin 050 330 2078
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen