Siirry sisältöön

Jääkimpaleista muotoutuvat esiin myyttiset Tamperettaret

Julkaistu 23.11.2019 22.14

Kulttuuritalo Laikku tuo jo toistamiseen yhteistyössä Suomen Jouluvalo Oy:n kanssa suuren suosion saavuttaneen jääveistosteltan yleisön ihailtavaksi aivan Tampereen sydämeen, Laikunlavan edustalle. Yhdeksän veistäjää Suomesta ja Puolasta loihtivat jääkimpaleista esiin Tampereen syntyyn, olemukseen ja tarinoihin vaikuttaneita myyttisiä hahmoja, jotka kutsuvat katsojan matkalle tähän asti salassa pysyneisiin historiallisiin hetkiin. Laikunlavan ja Kulttuuritalo Laikun väliselle piha-alueelle kohonneeseen jääveistostelttaan rakentuu salaperäinen talvinen maailma täynnä jäätä, valoa ja lunta. Avajaisia juhlitaan lauantaina 30.11.2019 klo 15, mutta teltan ovet aukeavat jo aamupäivästä klo 11, jolloin innokkaimmat vierailijat pääsevät ihastelemaan veistoksia. Jääveistosteltta on avoinna päivittäin klo 11–19 aina sunnuntaihin 2.2.2020 asti, lukuun ottamatta joulutaukoa 24.–25.12., jolloin teltta on suljettu.

 

Tampereen 240-juhlavuoden kunniaksi tämän vuoden jääveistosteltan teemana ovat Tamperettaret, myyttiset hengettäret, jotka ovat ratkaisevalla tavalla vaikuttaneet kotikaupunkimme luonteeseen. Näyttely kertoo merkittävien naisten tarinaa, paljastaen samalla mytologisia olentoja, jotka ovat muokanneet ympäristöään – toiset teoillaan, toiset kyvyillään ja toiset kohtalonsa kautta. Jääveistoksista paljastuukin näihin päiviin asti salaisuutena pysyneitä, Tampereen historiaan, sen olemukseen ja kehitykseen vaikuttaneita hahmoja.

Tiesittekö esimerkiksi, että tuhansia vuosia sitten Näsijärven ja Pyhäjärven välissä oli ehjä kangas, kunnes nuori Emma Kallentytär päätti helpottaa veneiden siirtämistä järveltä toiselle. Jokainen Tammerkosken sillalla seissyt arvaa varmaan, miten taru Koskettaresta on saanut alkunsa. Näyttelylle nimensä antanut Tamperetar taas on edistyksen ja kehityksen puolesta puhuva äiti, joka kannustaa meitä kaikkia suhtautumaan ennakkoluulottomasti uusiin asioihin. Tajutar puolestaan auttaa meidän mielikuvituksemme lentoon ja antaa mestarilliset tarinankertojan kyvyt ja taidot niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Niin, ja oletteko koskaan miettinyt, että mistä Naistenlahden voimalaitoksen tuottama lämpö on oikeasti peräisin…

Vaikka lämmin syksy on tuonut mukanaan omat haasteensa jäänveistäjille, niin jäähdytyslaitteiden avulla sisälle telttaan on luotu talvinen ihmemaa. Myös jääveistosteltan piha-alueelle tulee teemaan sopivaa tunnelmaa ja jahka pakkaset puraisevat, niin alueelle rakennetaan myös lasten iloksi jääliukumäki.

Jääveistosteltta Tamperettaret 30.11.2019 –2.2.2020
Avoinna ma–su klo 11–19 (suljettu 24.–25.12.)
Liput: Aikuiset 7 €, lapset (4–16-v.) 4 €, 0–3-vuotiaat ilmaiseksi
Ryhmäalennus -1 €/lippu (väh. 15 hlö)
Ryhmävaraukset: jari.antila(at)jouluvalo.fi

Lisätietoja:
Koordinaattori
Venla Moisala
puhelin 050 523 2134
sähköposti [email protected]
Kulttuuritalo Laikku


Teksti Marianne Luoma

Kuvat Marianne Luoma