Siirry sisältöön

Pellervon päiväkodin ja koulun rakentaminen alkaa

Julkaistu 20.11.2019 19.23

Tampereen kaupungin asunto- ja kiinteistölautakunta hyväksyi 20.11.2019 Pellervon päiväkodin ja koulun uudisrakennuksen toteutussuunnitelman ja toteutussopimuksen. Päiväkodin ja koulun uudisrakennuksen rakennustyöt alkavat joulukuussa 2019 ja valmistuvat maaliskuussa 2021. Uusi kaksikerroksinen päiväkoti- ja koulurakennus on mitoitettu kahdeksalle päiväkotiryhmälle ja noin 150 oppilaan kaksisarjaiselle esi- ja alkuopetuksen koululle.

Rakennuksen valmistuttua tontilla nyt toiminnassa oleva moduulirakenteinen päiväkoti puretaan ja siirretään pois tontilta. Päiväkodin ja koulun pihatyöt valmistuvat kesäkuussa 2021.

Urakkalaskennan myötä tarkentunut kustannus on 9,5 miljoonaa euroa, josta Pirkanmaan Voimia Oy:n osuus on 125 000 euroa. Hankesuunnitelmassa kustannusarvio oli 9 miljoonaa euroa, josta Pirkanmaan Voimia Oy:n osuus 85 000 euroa. Kustannusten nousu selittyy pääosin yleisen kustannustason nousulla sekä lisäksi rakentamisen määräysten ja ohjeistuksen tiukentumisella.

Päiväkoti- ja koulurakennus muodostuu kahdesta siivestä, joita yhdistävät yhteiskäyttöiset tilat. Esi- ja alkuopetuksen tilat ovat ylemmässä kerroksessa. Kahden hoitoryhmän eli 40 lapsen tarpeisiin suunniteltuja päiväkodin ryhmätiloja on neljä. Kolme näistä tilaryhmistä sijaitsee maantasossa. Yksi 40 lapsen tiloista on suunniteltu huomioimalla ympärivuorokautisen hoidon erityistarpeet.

Rakennuksessa on hissi ja kaikkiin tiloihin on esteetön pääsy. Osa päiväkotien ryhmätiloista soveltuu opetustiloiksi ilman rakennusteknisiä tilamuutoksia, jolloin varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen muuttuviin lapsimääriin voidaan reagoida joustavasti. Vastaavasti luokkatiloja on mahdollista käyttää leikkitiloina.

Arkkitehtisuunnitelmat on laatinut Avario Oy, joka on myös hankkeen pääsuunnittelija. Hankkeen rakennuttamisesta vastaa Tampereen Tilapalvelut Oy.


Lisätietoja

Kiinteistöjohtaja
Virpi Ekholm
puhelin 0400 205 044
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell