Siirry sisältöön

Iidesjärven lintutorni kunnostettiin ja laajennettiin

Julkaistu 20.11.2019 13.31

Iidesjärven suositun lintutornin kunnostustyö on valmistunut. Lintuja pystyy nyt tarkkailemaan entistä paremmin ja suuremmalla joukolla kerrallaan. Ylätasannetta laajennettiin kolme metriä, ja sieltä näkee sekä järvelle että nyt myös pellolle päin.

Näkymä Iidesjärvelle kunnostetulta lintutornilta
 

Katselutasannetta levennettiin sivuille kummaltakin puolelta puolitoista metriä ja tuotiin metri eteen- eli järvelle päin. Levennetyltä lavalta lintuja pystyy tähyilemään nyt myös pellolle päin. Remontissa uusittiin myös kaiteet ja seinämät.

Ennen remonttia tornin kunto tarkastettiin, ja tukirakenteet osoittautuivat hyviksi. Vanhoista puhelinpylväistä tehdyt tukijalat ovat kestäneet aikaa ja kulutusta.

Lintutornin laajennus tuli tarpeeseen, sillä ajoittain torniin tai edes sen portaille ei ole mahtunut mukaan.

Korjauksen tilasi Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö, ja sen teki Ekokumppanit Oy

Iidesjärven lintutorni heti kunnostuksen jälkeen
Iidesjärven lintutornin remontti on valmis. Uudet vaaleat osat loistavat. Tornia remontoinut ympäristönhoitaja Mika Kuronen poistui viikon urakan jälkeen työmaalta.

Lisätietoja

Ympäristösuunnittelija
Jenna Pihlajamäki
puhelin 040 548 5060
sähköposti [email protected]


Teksti Anne Kärkkäinen

Kuvat Petri Mäkelä