Siirry sisältöön

Viinikankadun ylittävä rautatiesilta uusitaan - työt käynnistyvät marraskuun lopussa

Julkaistu 20.11.2019 9.53

Tampereen Viinikassa sijaitseva Viinikankadun ylittävä rautatiesilta eli Pinninkadun alikulkusilta korvataan uudella pidemmällä sillalla. Hanke toteutetaan Väylän ja Tampereen kaupungin yhteishankkeena. Työt maastossa alkavat marraskuun lopussa ja uusi silta valmistuu loppukesällä 2020.

Viinikankadun nykyinen rautatiesilta
 

Tampereen kaupunki suunnittelee kaistojen lisäämistä Viinikankadulle Viinikan liittymän pohjoispuolelle. Viinikankatu ruuhkautuu jo nykyisellään ja lisääntyvä maankäyttö, kuten kansiareena sekä suunnitteilla oleva mahdollinen Hämpin parkin laajennus, tulevat lisäämään liikennettä entisestään.

–Rautatiesillan nykyiset silta-aukot eivät mahdollista ajoneuvoliikenteen kaistojen lisäämistä. Uusimme sillan, jotta lisääntyneiden liikennemäärien ja tulevan maankäytön vaatimat kaistajärjestelyt saadaan toteutettua omana hankkeena lähitulevaisuudessa. Uusi silta mahdollistaa myös sillan alikulkukorkeuden kasvattamisen, kertoo rakennuttamispäällikkö Petri Kantola Tampereen kaupungilta.

Nykyinen silta on kaksiaukkoinen ja sen kannen pituus on 24 m. Uusi silta tulee olemaan viisiaukkoinen ja noin 40 m nykyistä siltaa pidempi. Nykyisen sillan maatukien luonnonkiviä hyödynnetään uuden sillan alittavissa tukimuureissa.

Pinninkadun alikulkusillan uusiminen toteutetaan Suunnittele ja toteuta -urakkana. Urakkasopimus Kreate Oy:n kanssa allekirjoitettiin syyskuun 2019 lopussa. Sillan rakennussuunnittelu on parhaillaan käynnissä.

Työt maastossa alkavat marraskuun lopussa, luvassa tilapäisiä liikennejärjestelyjä

Työt maastossa alkavat marraskuun 2019 lopussa työmaan perustamisella. Työt aloitetaan muun muassa kaapeleiden kartoituksella ja siirtämisellä. Alueella sijaitsee paljon putkia, johtoja ja kaapeleita, joita on suojattava tai siirrettävä pois rakennustöiden tieltä.

Uusi silta perustetaan jopa 60 metriä pitkillä kallioon ulottuvilla porapaaluilla.
–Porapaalutustyöt aloitetaan joulukuussa 2019. Porapaalutustyöt tulevat aiheuttamaan kaistojen tilapäisiä sulkemisia Viinikankadulla. Työmaa vaikuttaa myös jalankulku- ja polkupyöräliikenteen järjestelyihin alueella, kertoo Väylän projektipäällikkö Terhi Haapaniemi.

Katu- ja rautatieliikenne poikki sillan siirron aikana juhannuksena 2020

Uuden sillan rakennustyöt aloitetaan helmi-maaliskuussa 2020. Sillan kansi rakennetaan nykyisen sillan eteläpuolelle Viinikankadun päälle.

Juhannuksena 2020 on ratasosalla 60 tuntia kestävä junaliikenteen katko, jolloin nykyinen silta puretaan ja eteläpuolelle rakennettu uusi siltakansi siirretään paikoilleen. Tällöin myös katuliikenne on poikki Viinikankadulla Viinikan liittymän ja Ratapihankadun välisellä osuudella noin viiden vuorokauden ajan. Liikennejärjestelyistä tiedotetaan vielä erikseen myöhemmin.

Ahdeyökkösen elinympäristö huomioidaan rakentamisessa

Nykyisen Pinninkadun alikulkusillan länsipäässä sijaitsee luonnonsuojelulain mukaan erityisesti suojeltavan lajin, ahdeyökkösen elinalue, joka pienenee sillan pitenemisen myötä. Sillan alustavan yleissuunnittelun yhteydessä päädyttiin ratkaisuun, jossa ahdeyökkösen elinalueeseen kohdistuvat vaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset. Sillan pidentäminen Järvensivun suuntaan ei ole mahdollista, koska sillan itäpuolella sijaitsee vaihde, jota ei ole mahdollista sijoittaa osittain sillalle. Tästä syystä haettiin poikkeuslupaa ELY-keskukselta erityisesti suojeltavan ahdeyökkösen rajatun elinympäristön kaventamiseksi.

–Muokkaamme hankkeen yhteydessä lähialueelta ahdeyökköselle soveltuvaa uutta elinympäristöä. Korvaavat elinympäristöt on kartoitettu yhteistyössä Tampereen hyönteistutkimusseuran ja ELY-keskuksen kanssa, kertoo rakennuttajakonsultin Ramboll CM Oy:n projektipäällikkö Ari-Pekka Onnela.

Viinikankadun ratasillan sijainti kartalla
Viinikankadun ylittävän rautatiesillan sijainti kartalla. Kuva avautuu isommaksi klikkaamalla.

Lisätietoja

Väylä:
Projektipäällikkö
Terhi Haapaniemi
puhelin 029 534 3809

Tampereen kaupunki:
Rakennuttamispäällikkö
Petri Kantola
puhelin 050 364 6095


Teksti Mira-Maria Penttinen