Siirry sisältöön

Näsijärvi-hylkyä siirretään Pölkkylänniemen edustalla

Julkaistu 11.11.2019 13.37

Tampereen kaupunki siirtää Näsijärven eteläosassa, Pölkkyläniemen edustalla, sijaitsevan Näsijärvi- hylyn. Siirtotyö alkaa 11.11. ja sen arvioitu kesto on 1 – 2 päivää. Hylyn siirto liittyy suunniteltuun Vaitinaron vesistötäyttöön.

Näsijärven hylyn siirtopaikka kartalla
 

Näsijärvi-hinaaja rakennettiin Tampereella vuonna 1874. Hylky upotettiin veteen vuonna 1884, kun sen tilalle tuli uusi metallirunkoinen laiva. Hylyn meriarkeologiset tutkimukset suoritettiin Museoviraston edellyttämällä tavalla kuluneen kesän aikana. Museovirasto on myöntänyt hylyn siirrolle luvan.

Hylky on osa puun vesikuljetusten ja sahateollisuuden historiaa ja se säilytetään vesistössä fyysisenä jäänteenä myös tulevaisuudessa. Hylky siirretään, jotta se voi jatkossa toimia sukelluskohteena alan harrastajille.

Hylky siirretään noin 500 metrin päähän alkuperäisestä sijainnistaan Santalahden sataman edustalle (katso kartta). Veden syvyys uudella sijaintipaikalla on noin 13 metriä ja pohjanlaatu alueella on todettu saman tyyppiseksi hiekkapohjaksi kuin hylyn nykyisessä sijainnissa. Hylyn uusi sijoituspaikka tullaan merkitsemään poijulla.

Suunnitelmana on nostaa hylkyä pohjasta lautalla olevan nosturin avulla niin, että se saadaan kelluvaksi. Arkeologisten tutkimusten perusteella tiedetään, että hylky on pohjarakenteiltaan säilynyt melko ehjänä ja sen siirtäminen kokonaisena voi olla mahdollista. Hylyn rungon lujuudesta ei kuitenkaan ole varmuutta, minkä vuoksi siirtotyössä varaudutaan myös siihen, että hylky voidaan joutua siirtämään useammassa osassa uuteen paikkaan. Hylyn nosto- ja siirtotyöt tullaan tekemään meriarkeologin valvonnassa. Hylyn varsinaisessa siirtotyössä joudutaan huomioimaan erittäin tarkkaan sääolosuhteet.

Siirtotyöt eivät estä liikkumista lähialueella olevalla vesiväylällä. Työlautat ja -veneet ovat helposti vesialueella havaittavissa. Sukellustöitä suoritettaessa alueella on työvene ja merkinnät. Vesialueella liikkuvia pyydetään huomioimaan siirron aiheuttama mahdollinen lyhytaikainen häiriö ja noudattamaa erityistä varovaisuutta. Koska alueella suoritetaan myös sukellustöitä, toivotaan veneilijöiden huomioivan tämän riittävän alhaisella tilannenopeudella ja välttävän lähistöllä liikkumista.

Siirtotyö alkaa 11.11. ja sen arvioitu kesto on 1 – 2 päivää. Työn tilaaja on Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualue. Siirtotyöstä vastaava urakoitsija on Pajapekka Oy ja työtä valvova meriarkeologi on Nordic Maritime Oy:stä.


Lisätietoja

Tampereen kaupunki/kaupunkiympäristön palvelualue
Rakennuttajainsinööri
Petri Leppänen
puhelin 050 3051402

Nordic Maritime Group Oy
Eveliina Salo
puhelin 044 326 7097
sähköposti [email protected]

Pajapekka Oy
sähköposti [email protected]

Pekka Lahti 040 742 9422



Teksti Eija Jokinen