Siirry sisältöön

Tampereen päivä Hiedanrannassa: Ukuleleorkesteri, taidenäyttelyitä ja lasten seikkailurata

Julkaistu 18.9.2019 8.03

Tampere täyttää huimat 240 vuotta ja Hiedanrannassa sitä juhlistetaan kuvataiteen, musiikin, hyvän ruoan, alueen kaavoituskuulumisten ja mukavan yhdessäolon voimin.

Kirjoitettuna Tampereen päivä Hiedanrannassa
 

Juhlatunnelman musiikista vastaa Tampereen Ukuleleorkesteri ja herkullisista tarjoiluista Kartanokahvila Mielihyvin. Herkuista nauttimisen lisäksi kaikki ovat tervetulleita kahvilaan jakamaan ilon ja huolen aiheita ja kirjaamaan ne ylös Mielihyvin-puuhun.

Myös arkeologiset opaskierrokset kuuluvat päivän ohjelmaan. Arkeologi Ninni Närväinen kertoo kiehtovasti Hiedanrannassa tehdyistä arkeologisista koekaivauksista, löydöistä ja alueen historiasta sekä arkeologin työstä yleensä.

Yhdessä tekemisestä pitäville on kartanolla tarjolla origamityöpaja ja lapsille seikkailurata. Työpajassa pääsee taittelemaan origamieläimiä ja osallistumaan Kulttuuripalveluiden yhteisötaideteokseen. Taideteoksessa visualisoidaan viiden uhanalaisen eläimen populaatioiden koot origameista koostuvaksi teokseksi. Lasten seikkailurata on liikunnallinen rastirata kartanon puistossa, jonka suorittamisesta on seikkailijoille luvassa pieni palkinto. Sateen sattuessa rata pidetään kartanon sisällä.

Hiedanrannan Pajan avoimet ovet antaa mahdollisuuden tutustua alueen taiteilijoihin ja käsityöläisiin kun taas vastaremontoidussa Jukolassa saa varmasti tuhdin tietopaketin Hiedanrannan historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta sekä alueen kaavoituksen tilanteesta.

Neljä taidenäyttelyä

Kartanon kulttuurianti monipuolistuu, kun uusi nykytaidegalleria Galleria Muuntotila saa viralliset avajaisensa. Werk Room –näyttely on kuvataiteilija Dino Vapaavuoren ensimmäinen yksityisnäyttely. Taiteilija inspiroituu sosiaalisesta mediasta ja popkulttuurillisista ilmiöistä, ja näyttelyssä on esillä drag queen -muotokuvia.

Kartanossa kuvataide on esillä myös kolmen muun näyttelyn voimin. Portaikossa nähtävillä on Hiedanrannan Pajan taiteilijoiden Meri ja Aleksi Korpelan syyskuussa julkaistun Peloton Peltohiiri –lastenkirjan kuvitusta. Kahvila Mielihyvin tarjoilee Tampereen kesäyliopiston kuvataideopiskelijoiden: Taina-Riitta Hautalan, Katri Kivelän, Leena Kuukasjärven ja Riitta Santala-Köykän taidenäyttelyn Mielenmaisemia. Kartanon aulan täyttää Pekka J. Leppäsen valokuvanäyttely Kolmen talven karnevaalit, joka tarjoaa lumoavan kauniita karnevaalikuvia Valenciasta Espanjasta.

Aikataulu

11.00 – 16.00 Kartanokahvila Mielihyvin auki, Jukolan avoimet ovet, taidenäyttelyt auki, Hiedanrannan Pajan avoimet ovet
11.00 – 14.00 Origamityöpaja, kartano
11.00 – 15.00 Lasten seikkailurata, kartanon puutarha (sateen sattuessa sisällä kartanossa)
11.00 – 16.00 Galleria Muuntotilan avajaiset: Dino Vapaavuori – Werk Room, kartano
12.00 ja 13.00 Menneisyyden kerroksia – kävelykierros tutkimuspaikalla, arkeologi Ninni Närväinen, kierroksen lähtöpaikka Ravintola Zipattan edestä.
14.00 Tampereen Ukuleleorkesteri, musiikkia, kartanon aula
15.00 Cake Bush -drag queen


Lisätietoja

Hiedanrannan kulttuuri
Projektityöntekijä
Janne Rahkila
puhelin 041 730 0258
sähköposti [email protected]


Teksti Janne Rahkila