Siirry sisältöön

Nuoret juhlivat pääosin maltillisesti Blockfesteillä

Julkaistu 19.8.2019 14.47

Joukko nuorisotyöntekijöitä ja vapaaehtoisia aikuisia jalkautui juhlivien nuorten pariin ja auttamaan apua tarvitsevia Blockfest-viikonloppuna. Väkijoukon suuruuteen nähden illat sujuivat hyvin.

 

Kaupunkifestivaali Blockfest rantautui Tampereen Ratinaan viikonloppuna. Festivaali houkutteli kymmeniätuhansia nuoria festivaalialueelle tai sen välittömään läheisyyteen juhlimaan.

Molempina iltoina festivaalikansan pariin jalkautui noin 50 hengen joukko vapaaehtoisia ja nuorisotyöntekijöitä eri tahoista. Jalkautujat työskentelivät sekä alueen ulkopuolella että sisäpuolella.

– Yhteistyö festivaalijärjestäjän ja poliisin kanssa sujui saumattomasti, kertoo Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti.

Blockfest-viikonlopun arvioitiin ennalta olevan vilkas. Tiina-Liisa Vehkalahti kertoo iltojen kuitenkin sujuneen yllättävän rauhallisesti väkijoukon suuruuteen nähden.

– Nuoret juhlivat pääosin maltillisesti ja olivat hyväntuulisia. Oli hienoa nähdä, kuinka upeasti nuoret pitivät kavereistaan huolta. Muutamia ylilyöntejä toki mahtui joukkoon, mutta sitä varten jalkautujat olivat paikalla auttamassa. Pääpaino illan työssä oli nuorten kohtaamisessa ja heidän kuuntelemisessaan. Nuorten kanssa keskusteltiin esimerkiksi koulun alkamisesta, ihmissuhteista, illan kulusta, menneestä kesästä, päihteistä, ehkäisystä sekä fiiliksistä, Vehkalahti kertoo.

Jalkautujat kohtasivat kahden illan aikana yhteensä noin 2000 nuorta, joista noin 500 kaipasi jonkinlaista apua. Yleisimpiä avuntarpeita nuorilla olivat vahva humalatila, pienet tapaturmat, hukassa olevat kaverit, hukkuneet tai varastetut tavarat ja sydänsurut. Paljon kysyttiin myös itse tapahtumaan liittyvää informaatiota kuten tietoa vessoista, löytätavaroista ja vesipisteistä.


Lisätietoja

Johtava koordinaattori
Tiina-Liisa Vehkalahti
puhelin +358408063239
sähköposti [email protected]