Siirry sisältöön

Hiedanrantaan avataan avoin sauna 27.7.

Julkaistu 24.7.2019 11.56

Kaksi vuotta kestäneen prosessin tuloksena Hiedanrannan yhteisöllinen sauna on nyt valmis ja se avataan käyttöön! Matkan aikana on koettu onnistumisia ja epätoivoa, mutta ennen kaikkea opittu ja nautittu yhdessä tekemisestä. Sauna ei olisi valmistunut ilman vapaaehtoisten sauna-aktiivien, Delftin arkkitehtiopiskelijoiden, Hiedanrannan kehitysohjelman, Kaarikoirien, hiedanrantalaisten sekä Tampereen yliopiston yhteistyötä ja sponsoreiden avustusta.

Puinen saunarakennus takaapäin, pitkä piippu katolla. Tehdasrakennusten miljöö taustalla.
 

Hiedanrannan yhteisöllisen saunan avajaisia juhlitaan 27.7. klo 10-15 osana koko Suomen yhteistä saunapäivää. Avajaiset ovat oiva tilaisuus tulla tutustumaan saunaan ja kuulemaan saunaprojektista, viihtymään esitysten parissa sekä tietysti nauttimaan löylyistä. Ohjelmassa on saunomisen lisäksi luvassa sirkusta, musiikkia ja puheenvuoroja. Saunalavan valloittavat mm. vannetaitelija Henna Matanuska, Šamane, DuoCatu sekä Folkjykä. Hiedanrannan sauna lämpiää aamukymmenestä eteenpäin, jolloin Saunalauttaregatta kokoontuu Möljänniemessä.

Tapahtuma on ilmainen ja sopii kaiken ikäisille.
Sauna sijaitsee Tehdaskartanokatu 28 paikkeilla, Hiedanrannan Pajan ja vanhan vedenpuhdistuslaitoksen välissä.

Vilttikirppis ja Saunalauttaregatta

Lielahden kartanolla sijaitseva Kartanokahvila Mielihyvin on avoinna klo 11-18, jossa on tarjolla kylmiä ja kuumia virvokkeita sekä suolaiset ja makeat tarjoilut. Kartanopuistossa on samaan aikaan ilmainen Hiedanrannan Vilttikirppis, jossa voi kierrellä löytöjä tehden tai tulla myymään oma tarpeeton pois.

Samana päivänä maailman ensimmäinen saunalauttaregatta "Sauna on vapaa" kokoontuu Möljänniemessä klo 10. Regatta seilaa Möljältäuittotunnelin ohi Särkänniemeä kohti, ja siitä Koukkuniemen Lapinniemen Holiday Clubille, jossa alkaa saunatakki-bileet klo 16.

Hiedanrannan saunan käyttö

Tampereen kaupunki tarjoaa Hiedanrannan saunan kaupunkilaisten käyttöön maksutta. Vastikkeena jokainen käyttäjä sitoutuu pitämään huolta saunasta ja sen ympäristöstä sekä ottamaan osaa Hiedanrannan alueen kehittämiseen, rakentamalla yhteisöllisyyttä ja luomalla toiminnallaan saunasta paikan, joka toivottaa tervetulleeksi. Alkuun sauna on käytettävissä Kartanokahvilan aukioloaikoina. Saunominen ja kaikki saunassa ja sen terassilla toimiminen tapahtuu vapaaehtoisesti ja omalla vastuulla. Saunaa ei voi vuokrata tai varata etukäteen, vaan kaikki ovat aina tervetulleita, mikäli sauna on jo lämpimänä.

Hiedanrannan saunalla on kantovesi ja pyydämme suosimaan ympäristöystävällisiä pesuaineita. Uintimahdollisuutta ei ole, eikä sauna ole valitettavasti esteetön.

Tarkemmat ohjeet saunomiseen saa alla olevista yhteystiedoista tai Kartanokahvilasta 29.7. alkaen.

Lue lisää saunaprojektista


Lisätietoja

Koordinaattori
Meiju Mertanen
puhelin 044 431 4931
sähköposti [email protected]


Teksti Meiju Mertanen, Veera Turku

Kuvat Meiju Mertanen