Siirry sisältöön

Kaupin liikuntapuistossa aloitetaan louheen murskaus heinäkuun lopulla

Julkaistu 5.7.2019 8.38

Kaupin liikuntapuistossa rakennetaan pesäpallokentän kenttärakenteita. Pesäpallokentän rakentamisessa käytetään Sulkavuoren louhetta, jota on ajettu alueelle murskausta varten. Louhetta murskataan Kaupissa heinäkuun lopulla. Murskausta tehdään kello 7 ja 18 välisenä aikana.

Murskausta ei tehdä yhtäjaksoisesti, vaan työ ajoittuu useammalle kuukaudelle. Työn kokonaiskesto on noin kuukausi. Louhetta saatetaan tarvita lisää murskauksen aikana, minkä takia sitä voidaan joutua kuljettamaan lisää työmaalle. Lisäkuljetuksista saattaa aiheutua melua ilta- ja yöaikaan, mutta yöajoa pyritään välttämään mahdollisuuksien mukaan.

Rakenteiden rakentamisessa pyritään kiertotalousperiaatteiden mukaisesti hyödyntämään kiviaineksia mahdollisimman tehokkaasti. Louhetta saadaan Sulkavuoren jäteveden jätevedenpuhdistamon työmaalta, josta se ajetaan Tampereen kaupungin työmaille.


Lisätietoja

Rakennuttajainsinööri
Anne Ravaska
puhelin 040 806 3906