Siirry sisältöön

Kesämuistiosta palvelujen aukioloajat ja vinkit vapaa-aikaan

Julkaistu 20.6.2019 12.00

Tampere palvelee asukkaitaan monipuolisesti myös kesäkuukausina, mutta palvelujen aukioloajoissa on kesällä muutoksia. Tarkista Kesämuistion kautta muun muassa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteiden, kirjastojen, museoiden ja uimahallien aukioloajat sekä joukkoliikenteen kesäaikataulut. Kesäinen Tampere on täynnä kulttuuria, festivaaleja ja tapahtumia, polskijoita houkuttelevat useiden uimarantojen lisäksi joka päivä avoinna oleva maauimala Kalevassa.

Kesäfiiliksiä Eteläpuiston Kesärannassa
 

Tampereella ja lähiseuduilla on lukuisia ulkoilu- ja retkeilymaastoja, joissa pääsee nauttimaan kesäluonnosta lyhyillä päiväretkillä tai pidemmillä vaelluksilla. Suosittu Kintulammen retkeilyalue Teiskossa 21 kilometrin päässä Tampereen keskustasta tarjoaa yhteensä 15 kilometriä polkuja ja kilometrin verran pitkospuuosuuksia. Lyhyempiä patikointeja kaipaaville on useita luontopolkuja, uusin niistä tänä vuonna Vuorekseen Koukkujärvelle avattu 1,5 kilometrin polku.

Liikuntapaikkojen tiedotuspalvelu verkossa kertoo uimareille Tampereen järvien ajantasaiset lämpötilat ja levätilanteet. Tampereen uintikeskus Kalevassa on kesän ajan avoinna, samoin sen kupeessa sijaitseva Tampereen maauimala. Tiedot kaikkien uimahallien aukioloista löydät Kesämuistiosta.

Työikäisille ja senioreille suunnatut kesäjumpat tarjoavat 19.7. asti kävelylenkkejä, venyttelyä, vesijumppaa ja tuolivoimistelua ympäri kaupunkia. Uimataidottomille lapsille on tarjolla heinäkuussa perinteisiä rantauimakouluja.

Kirjastot palvelevat kesällä, mutta aukioloajat ovat talvikauden aikoja suppeammat. Härmälän kirjasto suljetaan peruskorjauksen vuoksi 12.8. alkaen, viimeinen aukiolopäivä on 9.8.

Katso kesän palveluajat sekä ohjelma- ja tapahtumavinkit Kesämuistiosta, www.tampere.fi/kesamuistio


Kuvat Elina Pynnönen